Jobin 30
1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
Toe vaihi loe kai pongah saning kanawk kaminawk mah ang pahnui o thuih, nihcae ampanawk loe ka panuet moe, tuutoep uinawk hoi nawnto suek han mataeng doeh ka koeh ai.
2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
Ue, nihcae ban thacakhaih loe kai han tidoeh avanghaih om ai, nihcae thacakhaih loe anghmat boih boeh.
3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
Nihcae loe zok amthlam o pongah, minawk hoi angkom o ai; kami om ai angqai krang praezaek ah ni amhet o.
4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
Kapring thungah phrohnawk to a aah o moe, caak hanah imphok kung tangzun to takaeh o.
5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
Nihcae loe kaminawk ohhaih ahmuen hoiah haek o moe, (kamqu hangh thuih baktih hangh o thuih; )
6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
tahawt thung ih cathaeng khaw thungah oh o moe, longkhaw thung hoi lungsong khaw thungah a oh o.
7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
Kapring thungah hrang baktiah hangh o moe, soekhring thungah nawnto amkhueng o.
8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
Nihcae loe kamthu caa ah oh o, ue, khosak kasae kaminawk ih caa ah oh o moe, prae thung hoi haek ih kaminawk ah oh o.
9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
Vaihi loe nihcae mah laa ang sak o thuih; ue, nihcae mah kasae thuih ih kami ah ka oh boeh.
10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
Nihcae mah ang panuet o moe, kangthla ah ang oh o taak; ka mikhmai tamtui hoi pathoih hanah tongaah o ai.
11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
Sithaw mah kalii hoiah ang kah moe, ang pacaekthlaek pongah, ka hmaa ah angsumhaih tawn o ai boeh.
12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
Ka bantang bangah thendoengnawk angthawk o moe, ka khok hae ang cawh o; kai amrohaih loklam to a sak o.
13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
Ka loklam to phraek o moe, kai amtimh hanah azom o; nihcae bomhkung mi doeh om ai.
14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
Nihcae loe kalen pui akhaw thungah kakun tui baktiah, kai amrosak hanah tha hoi kai khaeah ang cawnh o.
15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
Zitthok hmuennawk to ka nuiah phak moe, takhi song baktiah ka hinghaih hnukah patom o; ka tawnh ih hmuenmae loe tamai baktiah anghmat boeh.
16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
Vaihi ka palungthin koih boeh moe, patangkhanghaih aninawk mah ang naeh boeh.
17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
Aqum mah ka huh hae thunh moe, thaqui kana ka pauep thai ai boeh.
18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
Ka nathaih nung parai pongah, kaimah ih khubuen mah zaeng ih baktih toengah, ang zaeng caeng.
19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
Anih mah tangnong thungah ang nuih, kai loe maiphu hoi tavai baktiah ni ka oh sut boeh.
20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
Ka Angraeng Nang khaeah ka qah, toe nang pathim ai; kang doet tahang, toe tiah doeh nang sah ai.
21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
Ka nuiah tahmenhaih na tawn ai; thacakhaih na ban hoiah nang pacaekthlaek.
22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
Kai hae nang toengh tahang moe, takhi to nang thuengsak pongah, ka takpum hae nam rosak ving boeh.
23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
Kahing kaminawk boih hanah na sak pae ih im hoi duekhaih thungah, nang caeh haih tih, tiah ka panoek.
24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
Sithaw mah amrohaih phaksak hanah ban phok naah, nihcae mah tahmenhaih hni o langla cadoeh, atho om ai boeh.
25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
Raihaih tongh kami to ka qah haih ai maw? Amtang kami palung ka sae haih ai maw?
26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
Kahoih hmuen ka zing naah, kasae hmuen to angzoh; aanghaih ka zing naah, vinghaih to angzoh.
27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
Kai ih pathin loe bet moe, anghakhaih om ai; patangkhanghaih aninawk loe kai tongh hanah angzoh o.
28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
Niduem naah palungsethaih hoiah ka oh; kaminawk amkhuenghaih ahmuen ah kang doet moe, ka hang.
29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
Kai loe pahui puinawk ih nawkamya ah ka oh moe, bukbuhnawk ih ampui ah ka oh.
30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
Ka nganhin loe amnum moe, ka huhnawk doeh kabae thuih pa ai boeh.
31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
Kai ih katoeng loe palungsethaih ah angcoeng boeh, kai ih tamoi doeh qahhaih lok ah ni angcoeng ving boeh.
