Jobin 3
1 Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.
Post haec aperuit Iob os suum, et maledixit diei suo,
2 Ja Job vastasi ja sanoi:
et locutus est.
3 Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.
Pereat dies in qua natus sum, et nox in qua dictum est: Conceptus est homo.
4 Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.
Dies ille vertatur in tenebras, non requirat eum Deus desuper, et non illustretur lumine.
5 Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.
Obscurent eum tenebrae et umbra mortis, occupet eum caligo, et involvatur amaritudine.
6 Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.
Noctem illam tenebrosus turbo possideat, non computetur in diebus anni, nec numeretur in mensibus:
7 Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.
Sit nox illa solitaria, nec laude digna:
8 Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.
Maledicant ei qui maledicunt diei, qui parati sunt suscitare Leviathan:
9 Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,
Obtenebrentur stellae caligine eius: expectet lucem et non videat, nec ortum surgentis aurorae:
10 Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.
Quia non conclusit ostia ventris, qui portavit me, nec abstulit mala ab oculis meis.
11 Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?
Quare non in vulva mortuus sum, egressus ex utero non statim perii?
12 Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?
Quare exceptus genibus? cur lactatus uberibus?
13 Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.
Nunc enim dormiens silerem, et somno meo requiescerem:
14 Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;
Cum regibus et consulibus terrae, qui aedificant sibi solitudines:
15 Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;
Aut cum principibus, qui possident aurum, et replent domos suas argento:
16 Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.
Aut sicut abortivum absconditum non subsisterem, vel qui concepti non viderunt lucem.
17 Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;
Ibi impii cessaverunt a tumultu, et ibi requieverunt fessi robore.
18 Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;
Et quondam vincti pariter sine molestia, non audierunt vocem exactoris.
19 Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:
Parvus et magnus ibi sunt, et servus liber a domino suo.
20 Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?
Quare misero data est lux, et vita his, qui in amaritudine animae sunt?
21 Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?
qui expectant mortem, et non venit, quasi effodientes thesaurum:
22 Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?
Gaudentque vehementer cum invenerint sepulchrum.
23 Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?
Viro cuius abscondita est via, et circumdedit eum Deus tenebris?
24 Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,
Antequam comedam suspiro: et tamquam inundantes aquae, sic rugitus meus:
25 Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.
Quia timor, quem timebam, evenit mihi: et quod verebar accidit.
26 Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.
Nonne dissimulavi? nonne silui? nonne quievi? et venit super me indignatio.
