Jobin 3
1 Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.
Après cela, Job ouvrit la bouche et maudit le jour de sa naissance.
2 Ja Job vastasi ja sanoi:
Et, prenant la parole, Job dit:
3 Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.
Périsse le jour où je suis né, et la nuit qui a dit: Un homme est conçu!
4 Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.
Que ce jour soit ténèbres, que Dieu ne s'en enquière pas d'en haut, qu'aucune lumière ne brille sur lui!
5 Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.
Que les ténèbres et l'ombre de la mort le reprennent, qu'une sombre nuée demeure sur lui, qu'une éclipse le remplisse d'horreur!
6 Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.
Que l'obscurité s'empare de cette nuit, qu'elle ne se réjouisse pas au milieu des jours de l'année, qu'elle n'entre pas dans le compte des mois!
7 Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.
Voici, que cette nuit soit stérile, et qu'aucun cri de joie n'y survienne!
8 Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.
Qu'ils la maudissent ceux qui maudissent les jours, ceux qui sont habiles à faire lever Léviathan!
9 Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,
Que les étoiles de son crépuscule soient obscurcies, qu'elle attende la lumière et qu'il n'y en ait point, et qu'elle ne voie pas les paupières de l'aurore!
10 Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.
Parce qu'elle n'a pas fermé le sein qui me porta, et n'a point caché la douleur à mes yeux!
11 Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?
Que ne suis-je mort dès le sein de ma mère? Au sortir de ses flancs, que n'ai-je expiré?
12 Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?
Pourquoi des genoux se sont-ils présentés à moi, et pourquoi des mamelles pour être sucées?
13 Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.
Car, maintenant, je serais couché et tranquille, je dormirais, je serais en repos,
14 Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;
Avec les rois et les arbitres de la terre, qui se bâtissent des mausolées,
15 Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;
Avec les princes qui ont de l'or, qui remplissent d'argent leurs maisons.
16 Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.
Ou bien, comme l'avorton caché, je n'existerais pas; comme les petits enfants qui n'ont pas vu la lumière.
17 Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;
Là, les méchants ne tourmentent plus personne, et là se reposent les hommes fatigués;
18 Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;
Avec eux, les captifs sont tranquilles: ils n'entendent plus la voix de l'exacteur.
19 Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:
Là, le petit et le grand sont ensemble, et l'esclave est délivré de son maître.
20 Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?
Pourquoi donne-t-on la lumière au malheureux, et la vie à ceux dont l'âme est pleine d'amertume?
21 Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?
Qui attendent la mort, et elle ne vient point, qui la recherchent plus qu'un trésor,
22 Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?
Qui seraient contents jusqu'à l'allégresse et ravis de joie, s'ils trouvaient le tombeau?
23 Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?
A l'homme qui ne connaît pas sa voie et que Dieu cerne de tous côtés?
24 Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,
Car je soupire au lieu de manger, et mes cris se répandent comme l'eau.
25 Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.
Ce que je crains m'arrive, et ce que j'appréhende vient sur moi.
26 Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.
Je n'ai ni paix, ni tranquillité, ni repos! Le tourment est venu!
