Jobin 3
1 Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.
After this Job opened his mouth, and cursed the day of his birth.
2 Ja Job vastasi ja sanoi:
Job answered:
3 Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.
“Let the day perish in which I was born, the night which said, ‘There is a boy conceived.’
4 Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.
Let that day be darkness. Don’t let God from above seek for it, neither let the light shine on it.
5 Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.
Let darkness and the shadow of death claim it for their own. Let a cloud dwell on it. Let all that makes the day black terrify it.
6 Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.
As for that night, let thick darkness seize on it. Let it not rejoice among the days of the year. Let it not come into the number of the months.
7 Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.
Behold, let that night be barren. Let no joyful voice come therein.
8 Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.
Let them curse it who curse the day, who are ready to rouse up leviathan.
9 Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,
Let the stars of its twilight be dark. Let it look for light, but have none, neither let it see the eyelids of the morning,
10 Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.
because it didn’t shut up the doors of my mother’s womb, nor did it hide trouble from my eyes.
11 Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?
“Why didn’t I die from the womb? Why didn’t I give up the spirit when my mother bore me?
12 Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?
Why did the knees receive me? Or why the breast, that I should nurse?
13 Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.
For now I should have lain down and been quiet. I should have slept, then I would have been at rest,
14 Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;
with kings and counselors of the earth, who built up waste places for themselves;
15 Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;
or with princes who had gold, who filled their houses with silver;
16 Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.
or as a hidden untimely birth I had not been, as infants who never saw light.
17 Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;
There the wicked cease from troubling. There the weary are at rest.
18 Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;
There the prisoners are at ease together. They don’t hear the voice of the taskmaster.
19 Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:
The small and the great are there. The servant is free from his master.
20 Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?
“Why is light given to him who is in misery, life to the bitter in soul,
21 Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?
who long for death, but it doesn’t come; and dig for it more than for hidden treasures,
22 Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?
who rejoice exceedingly, and are glad, when they can find the grave?
23 Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?
Why is light given to a man whose way is hidden, whom God has hedged in?
24 Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,
For my sighing comes before I eat. My groanings are poured out like water.
25 Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.
For the thing which I fear comes on me, that which I am afraid of comes to me.
26 Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.
I am not at ease, neither am I quiet, neither do I have rest; but trouble comes.”
