Jobin 3
1 Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.
Derefter oplod Job sin Mund og forbandede sin Dag,
2 Ja Job vastasi ja sanoi:
og Job tog til Orde og sagde:
3 Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.
Bort med den Dag, jeg fødtes, den Nat, der sagde: "Se, en Dreng!"
4 Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.
Denne Dag vorde Mørke, Gud deroppe spørge ej om den, over den stråle ej Lyset frem!
5 Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.
Mulm og Mørke løse den ind, Tåge lægge sig over den, Formørkelser skræmme den!
6 Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.
Mørket tage den Nat, den høre ej hjemme blandt Årets Dage, den komme ikke i Måneders Tal!
7 Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.
Ja, denne Nat vorde gold, der lyde ej Jubel i den!
8 Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.
De, der besværger Dage, forbande den, de, der har lært at hidse Livjatan";
9 Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,
dens Morgenstjerner formørkes, den bie forgæves på Lys, den skue ej Morgenrødens Øjenlåg,
10 Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.
fordi den ej lukked mig Moderlivets Døre og skjulte Kvide for mit Blik!
11 Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?
Hvi døde jeg ikke i Moders Liv eller udånded straks fra Moders Skød?
12 Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?
Hvorfor var der Knæ til at tage imod mig, hvorfor var der Bryster at die?
13 Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.
Så havde jeg nu ligget og hvilet, så havde jeg slumret i Fred
14 Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;
blandt Konger og Jordens Styrere, der bygged sig Gravpaladser,
15 Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;
blandt Fyrster, rige på Guld, som fyldte deres Huse med Sølv.
16 Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.
Eller var jeg dog som et nedgravet Foster. som Børn, der ikke fik Lyset at se!
17 Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;
Der larmer de gudløse ikke mer, der hviler de trætte ud,
18 Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;
alle de fangne har Ro, de hører ej Fogedens Røst;
19 Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:
små og store er lige der og Trællen fri for sin Herre.
20 Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?
Hvi giver Gud de lidende Lys, de bittert sørgende Liv,
21 Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?
dem, som bier forgæves på Døden, graver derefter som efter Skatte,
22 Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?
som glæder sig til en Stenhøj, jubler, når de finder deres Grav
23 Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?
en Mand, hvis Vej er skjult, hvem Gud har stænget inde?
24 Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,
Thi Suk er blevet mit daglige Brød, mine Ve råb strømmer som Vand.
25 Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.
Thi hvad jeg gruer for, rammer mig, hvad jeg bæver for, kommer over mig.
26 Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.
Knap har jeg Fred, og knap har jeg Ro, knap har jeg Hvile, så kommer Uro!
