Jobin 3

1 Sitte avasi Job suunsa ja kirosi päivänsä.

Herefter oplod Job sin Mund og forbandede sin Dag.

2 Ja Job vastasi ja sanoi:

Og Job svarede og sagde:

3 Se päivä olkoon kadotettu, jona minä syntynyt olen, ja se yö, jona sanottiin: mies on siinnyt.

Udslettet vorde den Dag, paa hvilken jeg er født, og den Nat, der man sagde: En Dreng er undfanget!

4 Se päivä olkoon pimiä, ja älköön Jumala kysykö ylhäältä sen perään: älköön kirkkaus paistako hänen päällensä.

Den Dag vorde Mørke; Gud fra oven af spørge ikke efter den, og intet Lys skinne over den.

5 Pimeys ja kuolon varjo peittäköön hänen, olkoon pilvi hänen päällänsä; ja musta päivän sumu tehkään hänen kauhiaksi.

Mørkhed og Dødsskygge besmitte den, en Sky bo over den, den hede Damp om Dagen forfærde den!

6 Sen yön käsittäköön pimeys, ja älkään iloitko vuosikausien päiväin seassa, ja älkään tulko kuukausien lukuun.

Den Nat — Mørkhed indtage den! den glæde sig ikke iblandt Aarets Dage, den komme ikke i Maanedernes Tal!

7 Katso, olkoon se yö yksinäinen ja älköön yhtäkään iloa tulko siihen.

Se, den Nat vorde ensom, intet Frydeskrig komme paa den!

8 Ne jotka päivää kiroovat, he kirotkoot sitä, ne jotka ovat valmiit herättämään Leviatania.

De, som besværge Dage, forbande den; de, som ere rede til at opvække Leviathan!

9 Sen tähdet olkoot pimiät hämärässänsä, odottakoot valkeutta, ja ei tulko, ja älkööt nähkö aamuruskon silmäripsiä,

Dens Dæmrings Stjerner vorde formørkede, den vente paa Lys, og det komme ikke; og ej se den Morgenrødens Øjenlaage,

10 Ettei se sulkenut minun kohtuni ovea, ja ei kätkenyt onnettomuutta silmäini edestä.

fordi den ikke lukkede mig Moderlivets Døre og ikke skjulte Møje for mine Øjne.

11 Miksi en minä kuollut äitini kohdussa? Miksi en minä läkähtynyt äitini kohdusta tultuani?

Hvorfor døde jeg ikke fra Moders Liv af? hvorfor udkom jeg af Moderskød og opgav ikke straks Aanden?

12 Miksi he ovat ottaneet minun helmaansa? Miksi minä olen nisiä imenyt?

Hvorfor optoge Knæ mig? og hvorfor er jeg opfostret ved Bryst?

13 Niin minä nyt makaisin, olisin alallani, lepäisin, ja minulla olis lepo.

Thi saa havde jeg nu ligget og været stille; jeg havde sovet, jeg havde da hvilet

14 Maan kuningasten ja neuvojain kanssa, jotka heillensä rakentavat sitä mikä kylmillä on;

med Kongerne og Raadsherrerne paa Jorden, som byggede sig de Steder, som nu ere øde,

15 Eli päämiesten kanssa, joilla kultaa on, ja joiden huoneet ovat täynnä hopiaa;

eller med Fyrsterne, som havde Guld, som fyldte deres Huse med Sølv;

16 Eli niinkuin keskensyntyneet kätketyt; ja en oliskaan: niinkuin nuoret lapset, jotka ei koskaan valkeutta nähneet.

eller og jeg havde ikke været til, som et utidigt Foster, der blev i Skjul, som de spæde Børn, der ikke saa Lyset.

17 Siellä täytyy jumalattomain lakata väkivallastansa; siellä ovat ne levossa, jotka paljon vaivaa nähneet ovat;

Der have de ugudelige ladet af at gøre Uro, og der hvile de kraftesløse;

18 Siellä on vangeilla rauha muiden kanssa, ja ei kuule vaatian ääntä;

der have de bundne Ro med hverandre; de høre ikke Fogedens Røst;

19 Siellä ovat sekä pienet että suuret, ja palveliat vapaat isännistänsä:

der er liden og stor og Tjeneren fri for sin Herre.

20 Miksi valkeus on annettu vaivaisille, ja elämä murheellisille sydämille?

Hvorfor giver han en ussel Lyset, og dem Livet, som ere beskelig bedrøvede i Sjælen?

21 Niille, jotka odottavat kuolemaa, ja ei se tule, ja kaivaisivat sitä ennen kuin aarnihautaa?

dem, som bie efter Døden, men den kommer ikke; og som grave efter den mere end efter de skjulte Skatte?

22 Niille, jotka kovin iloitsevat ja riemuitsevat, että he saisivat haudan?

dem, som glæde sig med Fryd, og som juble, naar de finde Graven?

23 Ja sille miehelle, jonka tie kätketty on, ja hänen edestänsä Jumalalta peitetty?

den Mand, hvis Vej er skjult, og hvem Gud har spærret for?

24 Sillä minun leipäni tykönä minä huokaan, ja minun parkuni vuodatetaan niinkuin vesi,

Thi før jeg æder mit Brød, kommer mit Suk, og min Hylen bryder frem som Vandet.

25 Sillä jota minä pelkäsin, se tuli minun päälleni, ja mitä minä kartin, tapahtui minulle.

Thi det jeg frygtede saare for, det kom over mig, og det jeg gruede for, kom paa mig.

26 Enkö minä ollut onnellinen? enkö minä ollut rauhassa? eikö minulla ollut hyvä lepo? ja nyt senkaltainen levottomuus tulee.

Jeg var ikke rolig og var ikke stille og hvilede ikke; men det blev til Uro.