Jobin 29
1 Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
Och Job hof åter upp sitt ordspråk, och sade:
2 Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
Ack! att jag vore såsom uti de förra månader, uti de dagar då Gud bevarade mig.
3 Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
Då hans lykta sken öfver mitt hufvud, och jag i mörkrena gick vid hans ljus;
4 Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
Såsom jag var i min ungdoms tid, då Guds hemlighet var öfver mina hyddo;
5 Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
Då den Allsmägtige ännu med mig var, och mine tjenare allt omkring mig;
6 Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
Då jag tvådde min väg uti smör, och hälleberget utgöt mig oljoflodar;
7 Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
Då jag utgick till stadsporten, och lät bereda mig mitt säte på gatone;
8 Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
Då mig ynglingar sågo, och undstungo sig, och de gamle uppstodo för mig;
9 Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
Då de öfverste igen vände att tala, och lade sina hand på sin mun;
10 Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
Då Förstarnas röst gömde sig undan, och deras tunga lådde vid deras gom.
11 Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
Ty hvilkens öra mig hörde, den prisade mig saligan; och hvilkens öga mig såg, den vittnade om mig.
12 Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
Förty jag halp den fattiga, som ropade, och den faderlösa, som ingen hjelpare hade.
13 Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
Dens välsignelse, som förgås skulle, kom öfver mig; och jag tröstade enkones hjerta.
14 Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
Rättfärdighet var min klädebonad, den iklädde jag såsom en kjortel; och min dom var min skrud.
15 Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
Jag var dens blindas öga, och dens haltas fot.
16 Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
Jag var de fattigas fader, och hvilken sak jag icke visste, den utfrågade jag.
17 Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
Jag sönderslog dens orättfärdigas oxlatänder, och tog rofvet utu hans tänder.
18 Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
Jag tänkte: Jag vill dö uti mitt näste, och göra mina dagar många såsom sand.
19 Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
Min säd gick upp af vätsko, och dagg blef öfver min årsväxt.
20 Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
Min härlighet förnyade sig för mig, och min båge förvandlade sig i mine hand.
21 He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
De hörde mig, och tigde; och vaktade uppå mitt råd.
22 Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
Efter min ord talade ingen mer, och mitt tal dröp på dem.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
De vaktade på mig såsom på regn, och uppgapade med munnen såsom efter aftonregn.
24 Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
Om jag log till dem, förläto de sig intet deruppå; och torde intet bedröfva mig.
25 Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
När jag ville komma till deras handlingar, så måste jag sitta främst; och bodde såsom en Konung ibland krigsfolk, då jag hugsvalade dem som sorgfulle voro.
