Jobin 29
1 Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
Y tornó Job a tomar su parábola, y dijo:
2 Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
¡Quién me tornase como en los meses pasados, como en los días cuando Dios me guardaba!
3 Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
Cuando hacía resplandecer su candela sobre mi cabeza, a la luz de la cual yo caminaba en la oscuridad.
4 Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
Como fui en los días de mi mocedad, cuando Dios era familiar en mi tienda;
5 Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
Cuando aun el Omnipotente estaba conmigo, y mis mozos al derredor de mí;
6 Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
Cuando yo lavaba mis caminos con manteca, y la piedra me derramaba ríos de aceite;
7 Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
Cuando salía a la puerta a juicio, y en la plaza hacía aparejar mi silla:
8 Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
Los mozos me veían, y se escondían, y los viejos se levantaban, y estaban en pie.
9 Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
Los príncipes detenían sus palabras, y ponían la mano sobre su boca.
10 Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
La voz de los principales se ocultaba, y su lengua se pegaba a su paladar.
11 Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
Cuando los oídos que me oían, me llamaban bienaventurado, y los ojos que me veían, me daban testimonio;
12 Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
Porque libraba al pobre que gritaba, y al huérfano que carecía de ayudador.
13 Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
La bendición del que se iba a perder venía sobre mí, y al corazón de la viuda hacía cantar de alegría.
14 Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
Vestíame de justicia, y ella me vestía como un manto, y mí toca era juicio.
15 Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
Yo era ojos al ciego, y pies al cojo.
16 Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
A los menesterosos era padre, y de la causa que no entendía, me informaba con diligencia.
17 Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
Y quebraba los colmillos del inicuo; y de sus dientes hacía soltar la presa.
18 Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
Y decía: En mi nido moriré, y como arena multiplicaré días.
19 Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
Mi raíz está abierta junto a las aguas, y en mis ramas permanecerá rocío.
20 Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
Mi honra se renueva conmigo, y mi arco se renueva en mi mano.
21 He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
Oíanme y esperaban, y callaban a mi consejo.
22 Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
Tras mi palabra no replicaban: mas mi razón destilaba sobre ellos.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
Y esperábanme como a la lluvia, y abrían su boca como a la lluvia tardía.
24 Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
Si me reía a ellos, no lo creían; ni derribaban la luz de mi rostro.
25 Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
Aprobaba el camino de ellos, y sentábame en cabecera; y moraba como el rey en el ejército, como el que consuela llorosos.
