Jobin 29

1 Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:

Entonces Job respondió:

2 Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,

Ojalá volviera a ser como en meses pasados, como en los días cuando ʼElohim me vigilaba,

3 Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,

cuando su lámpara estaba sobre mi cabeza y a su luz yo caminaba en la oscuridad,

4 Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;

aquellos días de mi vigor cuando la amistad íntima de ʼElohim velaba sobre mi vivienda,

5 Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;

cuando ʼEL-Shadday aún estaba conmigo, y mis hijos alrededor de mí,

6 Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;

cuando mis pasos eran lavados con mantequilla y la roca me derramaba ríos de aceite,

7 Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;

cuando iba a la puerta de la ciudad y en la plaza preparaba mi asiento.

8 Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,

Los jóvenes me veían y se escondían. Los ancianos se levantaban y permanecían en pie.

9 Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,

Los magistrados detenían sus palabras y ponían la mano sobre sus bocas.

10 Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.

La voz de los nobles enmudecía y su lengua se les pegaba al paladar.

11 Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.

Los oídos que me escuchaban me llamaban bienaventurado, y los ojos que me miraban daban testimonio a mi favor.

12 Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.

Porque yo libraba al pobre que clamaba y al huérfano que no tenía ayudador.

13 Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.

La bendición del que iba a perecer caía sobre mí, y daba alegría al corazón de la viuda.

14 Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.

Me vestía de rectitud y con ella me cubría. Mi justicia era como un manto y un turbante.

15 Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.

Yo era ojos para el ciego y pies para el cojo.

16 Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.

Era padre de los menesterosos. Me informaba con diligencia de la causa que no entendía.

17 Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,

Rompía las quijadas del perverso y de sus dientes arrancaba la presa.

18 Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.

Me decía: En mi nido moriré, y como la arena multiplicaré mis días.

19 Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.

Mi raíz se extendía hacia las aguas, y el rocío pernoctaba en mi ramaje.

20 Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.

Mi honra se renovaba en mí, y mi arco se fortalecía en mi mano.

21 He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.

Me escuchaban, esperaban y guardaban silencio ante mi consejo.

22 Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.

Después de mi palabra no replicaban. Mi razón destilaba sobre ellos.

23 He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.

La esperaban como a la lluvia temprana, y abrían su boca como a la lluvia tardía.

24 Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.

Si me reía con ellos, no lo creían, y no tenían en menos la luz de mi semblante.

25 Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.

Yo les escogía el camino, y me sentaba entre ellos como su jefe. Yo vivía como un rey en medio de su tropa, como el que consuela a los que están de duelo.