Jobin 29
1 Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
E Jó continuou a falar seu discurso, dizendo:
2 Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
Ah quem me dera que fosse como nos meses passados! Como nos dias em que Deus me guardava!
3 Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
Quando ele fazia brilhar sua lâmpada sobre minha cabeça, e eu com sua luz caminhava pelas trevas,
4 Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
Como era nos dias de minha juventude, quando a amizade de Deus estava sobre minha tenda;
5 Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
Quando o Todo-Poderoso ainda estava comigo, meus filhos ao redor de mim;
6 Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
Quando eu lavava meus passos com manteiga, e da rocha me corriam ribeiros de azeite!
7 Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
Quando eu saía para a porta da cidade, [e] na praça preparava minha cadeira,
8 Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
Os rapazes me viam, e abriam caminho; e os idosos se levantavam, e ficavam em pé;
9 Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
Os príncipes se detinham de falar, e punham a mão sobre a sua boca;
10 Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
A voz dos líderes se calava, e suas línguas se apegavam a céu da boca;
11 Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
O ouvido que me ouvia me considerava bem-aventurado, e o olho que me via dava bom testemunho de mim.
12 Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
Porque eu livrava ao pobre que clamava, e ao órfão que não tinha quem o ajudasse.
13 Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
A bênção do que estava a ponto de morrer vinha sobre mim; e eu fazia o coração da viúva ter grande alegria.
14 Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
Vestia-me de justiça, e ela me envolvia; e meu juízo era como um manto e um turbante.
15 Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
Eu era olhos para o cego, e pés para o manco.
16 Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
Aos necessitados eu era pai; e a causa que eu não sabia, investigava com empenho.
17 Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
E quebrava os queixos do perverso, e de seus dentes tirava a presa.
18 Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
E eu dizia: Em meu ninho expirarei, e multiplicarei [meus] dias como areia.
19 Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
Minha raiz se estendia junto às águas, e o orvalho ficava de noite em meus ramos.
20 Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
Minha honra se renovava em mim, e meu arco se revigorava em minha mão.
21 He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
Ouviam-me, e esperavam; e se calavam ao meu conselho.
22 Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
Depois de minha palavra nada replicavam, e minhas razões gotejavam sobre eles.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
Pois esperavam por mim como pela chuva, e abriam sua boca como para a chuva tardia.
24 Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
Se eu me ria com eles, não acreditavam; e não desfaziam a luz de meu rosto.
25 Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
Eu escolhia o caminho para eles, e me sentava à cabeceira; e habitava como rei entre as tropas, como o consolador dos que choram.
