Jobin 29
1 Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
Då heldt Job fram med talen sin og sagde:
2 Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
«Å, var eg som i fordums måna’r, som den gong Gud mi verja var,
3 Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
då yver meg hans lampa skein, som lyste meg i myrkret fram,
4 Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
slik som eg var i mogne manndom, då Gud var ven i huset mitt,
5 Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
då Allvald endå med meg var, og mine born eg kring meg såg,
6 Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
då eg i fløyte foten tvådde, og olje rann av fjellet nær meg,
7 Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
då eg til porten steig i byen, og sessen min på torget tok!
8 Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
Ungdomen såg meg, løynde seg; dei gamle reiste seg og stod;
9 Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
hovdingar stogga midt i talen og lagde handi på sin munn;
10 Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
og røysti tagna hjå dei gjæve, og tunga seg til gomen kleimde;
11 Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
dei som meg høyrde, sælka meg, og dei som såg meg, vitna for meg.
12 Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
Eg berga arming når han ropa, og farlaus som var utan hjelp;
13 Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
velsigning fekk eg frå forkomne, og enkjor fekk eg til å jubla.
14 Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
Rettferd var min, eg hennar bunad; rett var mi kappa og mi kruna.
15 Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
Eg for den blinde auga var, og føter var eg for den halte.
16 Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
Ein far eg var for fatigfolk; eg for ukjende saki granska.
17 Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
På brotsmann tennerne eg knekte, reiv fengdi utor gapet hans.
18 Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
Eg sagde: «I reiret skal eg døy, med dagar talrike som sand.
19 Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
Til roti mi skal vatnet trengja, dogg bu ved natt på greini mi;
20 Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
mi æra held seg frisk hjå meg, bogen vert ny handi mi.»
21 He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
Dei høyrde ventande på meg, og lydde stilt på rådi mi.
22 Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
Og ikkje la dei mot mitt ord, min tale draup ned yver deim.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
På meg dei bia som på regn, ja, som vårregn opna munnen.
24 Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
Eg smilte til mismodige, mitt andlit fekk dei ikkje myrkt.
25 Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
Når eg deim vitja, sat eg fremst, sat som ein konge i sin herflokk, lik ein som trøystar syrgjande.
