Jobin 29
1 Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
Giobbe continuò a pronunziare le sue sentenze e disse:
2 Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
Oh, potessi tornare com'ero ai mesi di un tempo, ai giorni in cui Dio mi proteggeva,
3 Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
quando brillava la sua lucerna sopra il mio capo e alla sua luce camminavo in mezzo alle tenebre;
4 Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
com'ero ai giorni del mio autunno, quando Dio proteggeva la mia tenda,
5 Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
quando l'Onnipotente era ancora con me e i giovani mi stavano attorno;
6 Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
quando mi lavavo in piedi nel latte e la roccia mi versava ruscelli d'olio!
7 Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
Quando uscivo verso la porta della città e sulla piazza ponevo il mio seggio:
8 Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
vedendomi, i giovani si ritiravano e i vecchi si alzavano in piedi;
9 Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
i notabili sospendevano i discorsi e si mettevan la mano sulla bocca;
10 Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
la voce dei capi si smorzava e la loro lingua restava fissa al palato;
11 Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
con gli orecchi ascoltavano e mi dicevano felice, con gli occhi vedevano e mi rendevano testimonianza,
12 Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
perché soccorrevo il povero che chiedeva aiuto, l'orfano che ne era privo.
13 Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
La benedizione del morente scendeva su di me e al cuore della vedova infondevo la gioia.
14 Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
Mi ero rivestito di giustizia come di un vestimento; come mantello e turbante era la mia equità.
15 Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
Io ero gli occhi per il cieco, ero i piedi per lo zoppo.
16 Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
Padre io ero per i poveri ed esaminavo la causa dello sconosciuto;
17 Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
rompevo la mascella al perverso e dai suoi denti strappavo la preda.
18 Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
Pensavo: «Spirerò nel mio nido e moltiplicherò come sabbia i miei giorni».
19 Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
La mia radice avrà adito alle acque e la rugiada cadrà di notte sul mio ramo.
20 Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
La mia gloria sarà sempre nuova e il mio arco si rinforzerà nella mia mano.
21 He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
Mi ascoltavano in attesa fiduciosa e tacevano per udire il mio consiglio.
22 Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
Dopo le mie parole non replicavano e su di loro scendevano goccia a goccia i miei detti.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
Mi attendevano come si attende la pioggia e aprivano la bocca come ad acqua primaverile.
24 Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
Se a loro sorridevo, non osavano crederlo, né turbavano la serenità del mio volto.
25 Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
Indicavo loro la via da seguire e sedevo come capo, e vi rimanevo come un re fra i soldati o come un consolatore d'afflitti.
