Jobin 29
1 Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
Job, poursuivant l’exposé de son thème, dit:
2 Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
Ah! Que ne suis-je tel que j’étais aux temps passés, aux jours où Dieu me protégeait;
3 Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
où son flambeau brillait sur ma tête, et où sa lumière me guidait dans les ténèbres;
4 Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
tel que j’étais aux jours de mon automne, alors que l’amitié de Dieu s’étendait sur ma demeure;
5 Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
que le Tout-Puissant était encore avec moi et que j’étais entouré de mes jeunes gens;
6 Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
quand je baignais mes pieds dans la crème, et que le rocher ruisselait pour moi de flots d’huile!
7 Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
Quand je me dirigeais vers la Porte, au seuil de la cité, et fixais mon siège sur la place publique,
8 Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
les jeunes, en me voyant, se cachaient; les vieillards se levaient et se tenaient debout.
9 Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
Les grands retenaient leurs paroles et posaient la main sur la bouche.
10 Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
La voix des seigneurs expirait sur leurs lèvres, et leur langue se collait à leur palais;
11 Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
car l’oreille qui m’entendait me proclamait heureux, et l’œil qui me voyait rendait témoignage pour moi.
12 Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
C’Est que je sauvais le pauvre, criant au secours, et l’orphelin sans soutien.
13 Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
La bénédiction du désespéré allait à moi, et je mettais de la joie au cœur de la veuve.
14 Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
Je me revêtais d’équité comme d’une parure, mon esprit de justice était mon manteau et mon turban.
15 Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
J’Étais les yeux de l’aveugle, j’étais les pieds du boiteux.
16 Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
J’Étais un père pour les malheureux; la cause de l’inconnu, je l’étudiais à fond.
17 Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
Je brisais la mâchoire du malfaiteur, et j’arrachais la proie d’entre ses dents.
18 Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
Et je disais: "Je finirai avec mon nid; comme le phénix je vivrai de longs jours.
19 Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
Ma racine sera en contact avec l’eau, la rosée se posera, la nuit, sur mon branchage.
20 Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
Ma gloire se renouvellera sans cesse, et mon arc se rajeunira dans ma main."
21 He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
Ils m’écoutaient, pleins d’attente; ils faisaient silence pour entendre mon avis.
22 Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
Quand j’avais fini de parler, ils ne répliquaient pas, et mes discours s’épandaient sur eux.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
Ils m’attendaient comme la pluie; ils ouvraient la bouche comme pour l’ondée printanière.
24 Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
Je leur souriais et ils n’osaient y croire; jamais ils n’éteignaient le rayonnement de ma face.
25 Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
Volontiers j’allais vers eux, m’asseyant à leur tête, et j’étais comme un roi dans son armée, comme quelqu’un: qui console des affligés.
