Jobin 29
1 Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
And Job again took up his measure, and said,
2 Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
Oh that it were with me as in the months of old, as in the days, when, GOD, used to watch over me;
3 Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
When his lamp shone over my head, by whose light, I could go through darkness;
4 Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
As I was, in the days of my prime, when, the intimacy of GOD, was over my tent;
5 Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
While yet the Almighty was with me, round about me, were my young men;
6 Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
When my steps were bathed in milk, and, the rock, poured out beside me, rivulets of oil:
7 Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
When I went out to the gate unto the city, in the open place, made ready my seat,
8 Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
Young men saw me, and hid themselves, and, the aged, arose—they stood;
9 Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
Rulers, restrained speech, and, a hand, laid they on their mouth;
10 Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
The voice of nobles, was hushed, and their tongue to their palate, did cleave;
11 Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
When, the ear, heard, then it pronounced me happy, When, the eye, saw, then it bare me witness;
12 Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
Because I used to deliver the oppressed who was crying out for aid, the fatherless also, and him that had no helper;
13 Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
The blessing of him that was ready to perish, upon me was wont to descend, and, the heart of the widow, caused I to sing for joy;
14 Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
Righteousness, I put on, and it clothed me, Like a robe and turban, was my, justice;
15 Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
Eyes, became I to the, blind, and, feet to the lame, was, I!
16 Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
A father, was, I, to the needy, and, as for the cause which I knew not, I used to search it out;
17 Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
And I shivered the fangs of the perverse, —and, out of his teeth, I tare the prey.
18 Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
Then said I, Like a stem, shall I grow old, yea, as the sand, shall I multiply days:
19 Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
My root, is laid open to the waters, and, the dew, shall lodge for the night in my boughs;
20 Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
Mine honour, shall be young again with me, and, my bow, in my hand, be renewed.
21 He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
To me, men hearkened, and waited, and kept silence for my counsel;
22 Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
After I had spoken, they spake not again, and, upon them, used my speech to drop;
23 He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
And they waited, as for rain, for me, and, their mouths, they opened wide for the spring-rain;
24 Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
I laughed at them—they lost confidence, and, the light of my countenance, they suffered not to fail;
25 Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
I chose out their way, and sat chief, —and abode, as king, in an army, as one who, to mourners, giveth comfort.
