Jobin 29
1 Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
And Job continued his parable and said,
2 Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
Oh that I were as in months past, as in the days when God preserved me;
3 Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
When his lamp shone over my head, [and] by his light I walked through darkness;
4 Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
As I was in the days of my youth, when the secret counsel of God was over my tent,
5 Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
When the Almighty was yet with me, my young men round about me;
6 Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
When my steps were bathed in milk, and the rock poured out beside me rivers of oil! ...
7 Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
When I went out to the gate by the city, when I prepared my seat on the broadway,
8 Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
The young men saw me, and hid themselves; and the aged arose [and] stood up;
9 Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
Princes refrained from talking, and laid the hand on their mouth;
10 Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
The voice of the nobles was hushed, and their tongue cleaved to their palate.
11 Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
When the ear heard [me], then it blessed me, and when the eye saw [me], it gave witness to me;
12 Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
For I delivered the afflicted that cried, and the fatherless who had no helper.
13 Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
The blessing of him that was perishing came upon me, and I caused the widow's heart to sing for joy.
14 Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
I put on righteousness, and it clothed me; my justice was as a mantle and a turban.
15 Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
I was eyes to the blind, and feet was I to the lame;
16 Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
I was a father to the needy, and the cause which I knew not I searched out;
17 Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
And I broke the jaws of the unrighteous, and plucked the spoil out of his teeth.
18 Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
And I said, I shall die in my nest, and multiply my days as the sand;
19 Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
My root shall be spread out to the waters, and the dew will lie all night on my branch;
20 Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
My glory shall be fresh in me, and my bow be renewed in my hand.
21 He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
Unto me they listened, and waited, and kept silence for my counsel:
22 Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
After my words they spoke not again, and my speech dropped upon them;
23 He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
And they waited for me as for the rain, and they opened their mouth wide as for the latter rain.
24 Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
[If] I laughed on them, they believed [it] not; and they troubled not the serenity of my countenance.
25 Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
I chose their way, and sat as chief, and dwelt as a king in the army, as one that comforteth mourners.
