Jobin 29
1 Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
Job again took up his parable, and said,
2 Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
“Oh that I were as in the months of old, as in the days when God watched over me;
3 Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
when his lamp shone on my head, and by his light I walked through darkness,
4 Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
as I was in my prime, when the friendship of God was in my tent,
5 Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
when the Almighty was yet with me, and my children were around me,
6 Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
when my steps were washed with butter, and the rock poured out streams of oil for me,
7 Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
when I went out to the city gate, when I prepared my seat in the street.
8 Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
The young men saw me and hid themselves. The aged rose up and stood.
9 Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
The princes refrained from talking, and laid their hand on their mouth.
10 Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
The voice of the nobles was hushed, and their tongue stuck to the roof of their mouth.
11 Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
For when the ear heard me, then it blessed me, and when the eye saw me, it commended me,
12 Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
because I delivered the poor who cried, and the fatherless also, who had no one to help him,
13 Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
the blessing of him who was ready to perish came on me, and I caused the widow’s heart to sing for joy.
14 Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
I put on righteousness, and it clothed me. My justice was as a robe and a diadem.
15 Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
I was eyes to the blind, and feet to the lame.
16 Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
I was a father to the needy. I researched the cause of him whom I did not know.
17 Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
I broke the jaws of the unrighteous and plucked the prey out of his teeth.
18 Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
Then I said, ‘I will die in my own house, I will count my days as the sand.
19 Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
My root is spread out to the waters. The dew lies all night on my branch.
20 Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
My glory is fresh in me. My bow is renewed in my hand.’
21 He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
“Men listened to me, waited, and kept silence for my counsel.
22 Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
After my words they did not speak again. My speech fell on them.
23 He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
They waited for me as for the rain. Their mouths drank as with the spring rain.
24 Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
I smiled on them when they had no confidence. They did not reject the light of my face.
25 Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
I chose out their way, and sat as chief. I lived as a king in the army, as one who comforts the mourners.
