Jobin 29
1 Job puhui taas sananlaskunsa ja sanoi:
Og Job blev ved at fremføre sit Billedsprog og sagde:
2 Ah jos minä olisin niinkuin entisinä kuukausina! niinä päivinä, joina Jumala minun kätki,
Gid jeg var som i de forrige Maaneder, som i de Dage, da Gud bevarede mig,
3 Koska hänen valkeutensa paisti minun pääni päälle, ja minä kävin pimeissä hänen valkeudessansa,
da hans Lampe lyste over mit Hoved, da jeg gik igennem Mørket ved hans Lys;
4 Niinkuin minä olin nuorena olessani; koska Jumalan salaisuus oli minun majani päällä;
som det var med mig i min Høsts Dage, der Guds Fortrolighed var over mit Telt;
5 Koska Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani, ja minun nuorukaiseni minun ympärilläni;
da den Almægtige endnu var med mig, da mine Drenge vare omkring mig;
6 Koska minä pesin minun tieni voilla, ja kallio vuoti minulle öljy-ojat;
da mine Trin badede sig i Mælk, og Klippen hos mig udgød Oliebække;
7 Koska minä menin kaupunin porteille, ja annoin valmistaa istuimeni kujille;
da jeg gik ud til Porten op til Staden, da jeg lod berede mit Sæde paa Torvet.
8 Kuin nuoret näkivät minun, niin he pakenivat, ja vanhat nousivat ja seisoivat minun edessäni,
De unge saa mig og trak sig tilbage, og de gamle stode op og bleve staaende.
9 Ylimmäiset lakkasivat puhumasta, ja panivat kätensä suunsa päälle,
De Øverste holdt op at tale, og de lagde Haanden paa deres Mund.
10 Ruhtinasten ääni kätkeysi, ja heidän kielensä suun lakeen tarttui.
Fyrsternes Røst forstummede, og deres Tunge hang ved deres Gane.
11 Sillä kenen korva minun kuuli, se kiitti minua onnelliseksi, ja jonka silmä minun näki, se todisti minusta.
Thi det Øre, som hørte, priste mig salig, og det Øje, som saa mig, gav mig Vidnesbyrd.
12 Sillä minä autin köyhää, joka huusi, ja orpoa, jolla ei auttajaa ollut.
Thi jeg reddede den fattige, som skreg, og den faderløse, som ingen Hjælper havde.
13 Niiden siunaus, jotka katoomallansa olivat, tuli minun päälleni; ja minä ilahutin leskein sydämen.
Dens Velsignelse, som ellers maatte omkommet, kom over mig, og jeg frydede Enkens Hjerte.
14 Vanhurskaus oli minun pukuni, jonka minä päälleni puin, ja minun oikeuteni oli minulle niinkuin hame ja kaunistus.
Jeg iførte mig Retfærdighed, og den klædte sig i mig; min Dom var mig som en Kappe og et Hovedsmykke.
15 Minä olin sokian silmä ja ontuvan jalka.
Jeg var den blindes Øje, og jeg var den lammes Fod.
16 Minä olin köyhäin isä, ja jonka asiaa en minä ymmärtänyt, sen minä visusti tutkin.
Jeg var de fattiges Fader, og den mig ubekendtes Retssag undersøgte jeg.
17 Minä särjin väärän syömähampaat, ja otin saaliin hänen hampaistansa,
Og jeg sønderbrød den uretfærdiges Kindtænder, og jeg gjorde, at han maatte slippe Rovet af sine Tænder.
18 Minä ajattelin: minä riuduin pesässäni, ja teen päiväni moneksi niinkuin sannan.
Og jeg sagde: I min Rede vil jeg opgive Aanden og have Dage mangfoldige som Sand.
19 Minun juureni putkahti veden tykönä, ja kaste pysyi laihoni päällä.
Min Rod skal aabne sig for Vandet, og Duggen skal blive om Natten paa mine Grene.
20 Minun kunniallisuuteni uudistui minun edessäni, ja minun joutseni muuttui uudeksi minun kädessäni.
Min Herlighed skal blive ny hos mig, og min Bue skal forynges i min Haand.
21 He kuulivat minua ja odottivat, ja vaikenivat minun neuvooni.
De hørte paa mig og ventede, og de tav til mit Raad.
22 Minun sanani jälkeen ei yksikään enempää puhunut, ja minun puheeni tiukkui heidän päällensä.
Havde jeg talt, toge de ikke igen til Orde, og min Tale faldt som Draaber over dem;
23 He odottivat minua niinkuin sadetta, ja avasivat suunsa niinkuin ehtoosadetta vastaan.
de ventede paa mig som paa en Regn, og de aabnede Munden vidt som efter den sildige Regn.
24 Jos minä nauroin heidän puoleensa, ei he luottaneet sen päälle, eikä tahtoneet minua murheesen saattaa.
Jeg smilte til dem, der vare mistrøstige; og de bragte ikke mit Ansigts Lys til at svinde.
25 Kuin minä tulin heidän kokouksiinsa, niin minun täytyi istua ylimpänä: ja asuin niinkuin kuningas sotaväen keskellä, lohduttaissani murheellisia.
Jeg udvalgte deres Vej og sad øverst, og jeg boede som en Konge iblandt Hærskaren, som den, der trøster de sørgende.
