Jobin 20
1 Silloin Zophar Naemasta vastasi ja sanoi:
Då tok Sofar frå Na’ama til ords og sagde:
2 Minun ajatakseni vaativat siis minua vastaamaan, ja en minä taida itsiäni pidättää.
«Difor gjev mine tankar svar, og difor stormar det i meg.
3 Minä tahdon kuulla, jos joku minua nuhtelee ja laittaa; sillä minun ymmärrykseni benki vastaa minun puolestani.
Ei skamleg skrapa fær eg høyra, men kloke svar mi ånd gjev meg.
4 Etkös tiedä sen aina niin käyneen siitä ajasta kuin ibminen on pantu maan päälle,
Veit du’kje at frå ævords tid, frå mannen fyrst på jord vart sett,
5 Että jumalattomien kerskaus ei ulotu kauvas; ulkokullattuin ilo on silmänräpäykseksi.
ugudlege hev stokkut jubel, vanheilage stuttvarug gleda?
6 Jos hänen korkeutensa ulottuis taivaasen, ja hänen päänsä sattuis pilviin;
Når modet hans til himmels stig, når hovudet mot sky han lyfter,
7 Niin pitää hänen viimein katooman niinkuin loka, niin että ne jotka hänen ovat näneet, sanovat: kussa hän on?
han evig gjeng til grunns som skarnet; «Kvar er han?» spør dei, honom såg.
8 Niinkuin uni katoo, niin ei pidä häntä löydettämän, ja niinkuin yönäkö pitää hänen raukeaman.
Lik draumen glid han burt og kverv, vert jaga som ei nattesyn.
9 Se silmä, joka hänen nähnyt on, ei pidä häntä enää näkemän, ja hänen paikkansa ei pidä häntä enää näkemän.
Han burte er for alle augo, hans stad veit ikkje til han meir.
10 Hänen lapsensa pitää kerjääjiä palveleman, ja hänen kätensä pitää jälleen hänelle antaman, mitä hän ryövännyt on.
Hans born lyt hjelpa fatigfolk; hans hender gjev hans gods attende.
11 Hänen luunsa pitää maksaman hänen salaiset syntinsä, ja pitää makaaman maassa hänen kanssansa.
Hans bein var full’ av ungdomskraft; men den i moldi ligg med honom.
12 Ehkä vielä pahuus maistais makiasti hänen suussansa, kuitenkin pitää hänen sen kätkemän kielensä päälle.
Er i hans munn det vonde søtt, vil han det under tunga gøyma,
13 Hän säästää, ja ei hylkää sitä, vaan pitää sen suussansa.
sparer han det og slepper ikkje, held han det under gomen fast,
14 Hänen ruokansa pitää muuttuman hänen vatsassansa, kärmeen sapeksi hänen sisälmyksissänsä.
so vert i kroppen maten hans til orme-eiter i hans buk.
15 Sen tavaran jonka hän niellyt on, pitää hänen ylös oksentaman; ja Jumala ajaa ne ulos hänen vatsastansa.
Det gods han gløypte, spyr han ut; Gud driv det ut or magen hans.
16 Hänen pitää imemän kärmeen myrkkyä, ja kyykärmeen kieli on hänen tappava.
Han orme-eiter i seg saug, og ødle-tunga honom drep.
17 Ei hänen pidä näkemän ojia ja virtoja, joista hunaja ja voi vuotavat.
Han fær visst ikkje skoda bekkjer, ei heller flaum av mjølk og honning.
18 Hän tekee työtä, ja ei saa nautita, ja hänen kalunsa pitää toisen saaman, niin ettei hänellä pidä niistä iloa oleman.
Han rikdom vinn, men nyt han ikkje; han samlar gods, men vert’kje glad.
19 Sillä hän on polkenut ja hyljännyt köyhän, hän on repinyt itsellensä huoneita, joita ei hän ole rakentanut.
Han krasa småfolk, let deim liggja, han rana hus som han ei byggjer.
20 Sillä hänen vatsansa ei ole taitanut täyteen tulla, ja hänen kalliit kalunsa ei taida häntä pelastaa.
Han kjende ikkje ro inni seg, men med sin skatt han slepp’kje undan.
21 Hänen ruastansa ei pidä mitään jäämän; sentähden ei pidä hänen hyvät päivänsä pysyväiset oleman.
Hans hækna sparer ingen ting; og difor kverv hans lukka burt.
22 Ehkä hänellä olis yltäkyllä, niin pitää hänellä kuitenkin ahdistus oleman: kaikki käden vaiva pitää hänen päällensä tuleman.
I all si ovnøgd lid han naud; kvar armings-hand kjem yver honom.
23 Hänen vatsansa pitää vihdoin täyteen tuleman, ja hänen pitää lähettämän vihansa hirmuisuuden hänen päällensä: hän antaa sataa sotansa hänen päällensä.
Og til å fylla buken hans han sender vreiden yver honom, let maten sin på honom regna.
24 Hänen pitää pakeneman rautaisia sota-aseita, ja vaskijoutsen pitää hänen lävitsensä käymän.
Og um han frå jarnvåpen flyr, han såra vert frå koparbogen;
25 Avoin miekka pitää käymän hänen lävitsensä, ja miekan välkkynä, joka hänelle pitää karvas oleman, pitää pelvolla hänen päällensä tuleman.
ut gjenom ryggen pili kjem, den blanke odd ut or hans gall, og dauderædslor fell på honom.
26 Koko pimeys on hänelle kätketty tavaraksi; tuli pitää hänen kuluttaman, joka ei puhallettu ole, ja sille, joka jää hänen majaansa, pitää pahoin käymän.
Alt myrker gøymt er åt hans skattar, ja, ukveikt eld et honom upp, og øyder all hans eigedom.
27 Taivaan pitää ilmoittaman hänen pahuutensa, ja maan pitää asettaman itsensä häntä vastaan.
Himmelen ter hans brotsverk fram, og jordi reiser seg imot han.
28 Hänen huoneensa hedelmä pitää vietämän pois, ja hajoitettaman hänen vihansa päivänä.
Hans heime-forråd fer sin veg, renn burt på vreidedagen hans.
29 Tämä on jumalattoman ihmisen osa Jumalalta, ja hänen puheensa perintö Jumalalta.
Slikt etlar Gud til gudlaus mann; det lovar Gud til arv åt honom.»
