Jobin 19
1 Mutta Job vastasi ja sanoi:
Job svarade, och sade:
2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
Hvi plågen I dock mina själ, och döfven mig neder med ordom?
3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
I hafven nu i tio gångor hädat mig, och I skämmen eder intet, att I så omdrifven mig.
4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
Far jag vill, så far jag mig vill.
5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
Men I upphäfven eder sannerliga emot mig, och straffen mig till min smälek.
6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
Märker dock en gång, att Gud gör mig orätt, och hafver invefvat mig uti sin garn.
7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
Si, om jag än ropar öfver öfvervåld, så varder jag dock intet hörd; jag ropar, och här är ingen rätt.
8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
Han hafver igentäppt min väg, att jag icke kan gå der fram; och hafver satt mörker uppå min stig.
9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
Han hafver utuklädt mig mina äro, och tagit kronona utaf mitt hufvud.
10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
Han hafver sönderbråkat mig allt omkring, och låter mig gå; och hafver uppryckt mitt hopp såsom ett trä.
11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
Hans vrede hafver förgrymmat sig öfver mig, och han håller mig för sin fienda.
12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
Hans krigsmän äro tillika komne, och hafva lagt sin väg öfver mig; och hafva lägrat sig allt omkring mina hyddo.
13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
Han hafver låtit komma mina bröder långt ifrå mig, och mine kände vänner äro mig främmande vordne.
14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
Mine näste hafva unddragit sig, och mine vänner hafva förgätit mig.
15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
Mitt husfolk och mina tjensteqvinnor hålla mig för främmande; jag är vorden okänd för deras ögon.
16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
Jag ropade min tjenare, och han svarade mig intet; jag måste bedja honom med min egen mun.
17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
Min hustru stygges vid min anda; jag måste knekta mins lifs barn.
18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
Förakta också mig de unga barn; om jag uppreser mig, så tala de emot mig.
19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
Alle mine trogne vänner hafva styggelse vid mig, och de jag kär hade, hafva vändt sig emot mig.
20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
Min ben låda vid min hud och kött; jag kan med hudene icke skyla mina tänder.
21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
Förbarmer eder öfver mig; förbarmer eder öfver mig, ju I mine vänner; ty Guds hand hafver kommit vid mig.
22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
Hvi förföljen I mig såväl som Gud, och kunnen af mitt kött icke mätte varda?
23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
Ack! att mitt tal måtte skrifvet varda; ack! att det måtte uti en bok satt varda;
24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
Med en jernstyl ingrafvet uti bly; och till en evig åminnelse hugget i sten:
25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
Jag vet att min Förlossare lefver; och han skall på sistone uppväcka mig af jordene;
26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
Och jag skall sedan med desso mine hud omklädd varda, och skall i mitt kött få se Gud.
27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
Honom skall jag mig se, och min ögon skola skåda honom, och ingen annan. Mine njurar äro upptärde uti mino sköte;
28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
Ty I sägen: Huru skole vi förfölja honom, och finna en sak emot honom?
29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
Frukter eder för svärdet; förty svärdet är en hämnd öfver missgerningar; på det I veta mågen, att näpst är till.
