Jobin 19
1 Mutta Job vastasi ja sanoi:
Y respondió Job, y dijo:
2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
¿Hasta cuándo angustiaréis mi alma: y me moleréis con palabras?
3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
Ya me habéis avergonzado diez veces: no tenéis vergüenza de afrentarme.
4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
Sea así, que de cierto yo haya errado: conmigo se quedará mi yerro.
5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
Mas si vosotros os engrandeciereis contra mí, y redarguyereis contra mí mi oprobrio:
6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
Sabéd ahora, que Dios, me trastornó, y trajo al derredor su red sobre mí.
7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
He aquí, yo clamaré agravio, y no seré oído: daré voces, y no habrá juicio.
8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
Cercó de vallado mi camino, y no pasaré; y sobre mis veredas puso tinieblas.
9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
Quitóme mi honra, y quitó la corona de mi cabeza.
10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
Arrancóme al derredor, y me fui; e hizo ir, como de un árbol, mi esperanza.
11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
E hizo inflamar contra mí su furor; y contóme a sí entre sus enemigos.
12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
Vinieron sus ejércitos a una, y trillaron sobre mí su camino; y asentaron campo en derredor de mi tienda.
13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
Mis hermanos hizo alejar de mí, y mis conocidos ciertamente se extrañaron de mí.
14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
Mis parientes se detuvieron; y mis conocidos se olvidaron de mí.
15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
Los moradores de mi casa, y mis criadas, me tuvieron por extraño: extraño fui yo en sus ojos.
16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
Llamé a mi siervo, y no respondió; de mi propia boca le rogaba.
17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
Mi aliento fue hecho extraño a mi mujer, y por los hijos de mi vientre le rogaba.
18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
Aun los muchachos me menospreciaron: en levantándome, luego hablaban contra mí.
19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
Todos los varones de mi secreto me aborrecieron; y los que yo amaba, se tornaron contra mí.
20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
Mi hueso se pegó a mi piel y a mi carne, y he escapado con el cuero de mis dientes.
21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
¡Oh vosotros mis amigos tenéd compasión de mí, tenéd compasión de mí! porque la mano de Dios me ha tocado.
22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
¿Por qué me perseguís como Dios, y no os hartáis de mis carnes?
23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
¿Quién diese ahora que mis palabras fuesen escritas? ¿Quién diese que se escribiesen en un libro?
24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
¿Qué con cincel de hierro y con plomo fuesen en piedra esculpidas para siempre?
25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
Yo sé que mi Redentor vive, y que al fin se levantará sobre el polvo.
26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
Y después, desde este mi roto cuero, y desde mi propia carne tengo de ver a Dios:
27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
Al cual yo tengo de ver por mí, y mis ojos le han de ver, y no otro, [aunque] mis riñones se consuman dentro de mí.
28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
¿Por qué no decís: Por qué le perseguimos? pues que la raíz del negocio se halla en mí.
29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
Teméd a vosotros delante de la espada; porque la ira de la espada de las maldades viene: porque sepáis que hay juicio.
