Jobin 19

1 Mutta Job vastasi ja sanoi:

Job respondió:

2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?

“¿Hasta cuándo seguirás atormentándome? ¿Hasta cuándo seguirás aplastándome con palabras?

3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.

Ya me has humillado diez veces. ¿No te da vergüenza tratarme tan mal?

4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.

Aunque haya pecado, ese es mi problema, y no tiene nada que ver contigo.

5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.

Te crees mucho mejor que yo, y utilizas mi degradación contra mí.

6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.

Pero deberías darte cuenta de que es Dios quien me ha perjudicado, me ha atrapado en su red.

7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.

Aunque clamo por ayuda, no obtengo respuesta; aunque grito mis objeciones, no obtengo justicia.

8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.

Dios me ha amurallado para que no pueda escapar; ha sumido mi camino en la oscuridad.

9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.

Ha despojado mi honor de mí; me ha quitado mi reputación.

10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.

Me derriba por todos lados hasta acabar conmigo; ha destruido mi esperanza como un árbol desarraigado.

11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.

Su ira arde contra mí; me trata como a uno de sus enemigos.

12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.

Las tropas de Dios se reúnen para atacarme. Construyen murallas contra mí. Rodean y asedian mi casa.

13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.

“Ha alejado de mí a mis hermanos; todos mis antiguos amigos se han alejado de mí.

14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.

Mis parientes me han abandonado; mis amigos íntimos me han olvidado.

15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.

Los huéspedes de mi casa y mis sirvientas me tratan como a un extraño; para ellos me he convertido en un extranjero.

16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.

Llamo a mi criado, pero no responde. ¡Hasta tengo que rogarle!

17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.

Soy repulsivo para mi esposa, y soy repugnante para mis propios hermanos.

18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.

Hasta los niños pequeños me desprecian; cuando me pongo de pie se burlan de mí.

19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.

Todos mis amigos más cercanos me desprecian, y los que amaba se han vuelto contra mí.

20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.

Estoy reducido a piel y huesos, y sobrevivo por el pellejo de mis dientes.

21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!

“¡Tengan piedad de mí, amigos míos, tengan piedad de mí, porque Dios me ha abatido!

22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?

¿Por qué me persiguen como lo hace Dios? ¿No se conforman con obtener su libra de carne?

23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!

“Quisiera que mis palabras quedaran escritas, registradas en un libro,

24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.

o grabadas con pluma de hierro y plomo fundido en la roca para siempre.

25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.

“Sé que mi Redentor está vivo, y que por fin subirá al estrado para mí en la tierra.

26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.

Aunque mi piel esté destruida, en mi cuerpo Veré a Dios.

27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.

Yo mismo lo veré, con mis propios ojos y no con los de otro. ¡El pensamiento me invade!

28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.

Ustedes se dicen: ‘¿Cómo podemos hacerlo sufrir para que vea que él es la fuente de sus problemas?’

29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.

Ustedes mismos deberían temer ser castigados por Dios, porque saben que la ira trae el castigo de Dios que acompaña al juicio”.