Jobin 19
1 Mutta Job vastasi ja sanoi:
A Jov odgovori i reèe:
2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
Dokle æete muèiti dušu moju i satirati me rijeèima?
3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
Veæ ste me deset puta naružili; nije vas stid što tako navaljujete na me?
4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
Ali ako sam doista pogriješio, pogrješka æe moja ostati kod mene.
5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
Ako li se još hoæete da dižete na me i da me korite mojom sramotom,
6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
Onda znajte da me je Bog oborio i mrežu svoju razapeo oko mene.
7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
Eto, vièem na nepravdu, ali se ne slušam; vapijem, ali nema suda.
8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
Zagradio je put moj da ne mogu proæi; na staze moje metnuo je mrak.
9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
Svukao je s mene slavu moju i skinuo vijenac s glave moje.
10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
Porušio me je otsvuda, da me nema; i kao drvo išèupao je nadanje moje.
11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
Raspalio se na me gnjev njegov, i uzeo me je meðu neprijatelje svoje.
12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
Vojske njegove doðoše sve zajedno i nasuše sebi put k meni, i stadoše u oko okolo šatora mojega.
13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
Braæu moju udaljio je od mene, i znanci moji tuðe se od mene.
14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
Bližnji moji ostaviše me, i znanci moji zaboraviše me.
15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
Domašnji moji i moje sluškinje gledaju me kao tuðina; stranac sam u oèima njihovijem.
16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
Zovem slugu svojega, a on se ne odziva, a molim ga ustima svojim.
17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
Dah je moj mrzak ženi mojoj, a preklinjem je sinovima utrobe svoje.
18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
Ni djeca ne haju za me; kad ustanem, ruže me.
19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
Mrzak sam svjema najvjernijim svojim, i koje ljubljah postaše mi protivnici.
20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
Za kožu moju kao za meso moje prionuše kosti moje; jedva osta koža oko zuba mojih.
21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
Smilujte se na me, smilujte se na me, prijatelji moji, jer se ruka Božija dotakla mene.
22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
Zašto me gonite kao Bog, i mesa mojega ne možete da se nasitite?
23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
O kad bi se napisale rijeèi moje! kad bi se stavile u knjigu!
24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
Pisaljkom gvozdenom i olovom na kamenu za vjeèni spomen kad bi se urezale!
25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
Ali znam da je živ moj iskupitelj, i na pošljedak da æe stati nad prahom.
26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
I ako se ova koža moja i rašèini, opet æu u tijelu svom vidjeti Boga.
27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
Ja isti vidjeæu ga, i oèi moje gledaæe ga, a ne drugi. A bubrega mojih nestaje u meni.
28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
Nego bi trebalo da reèete: zašto ga gonimo? kad je korijen besjede u meni.
29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
Bojte se maèa; jer je maè osveta za bezakonje; i znajte da ima sud.
