Jobin 19
1 Mutta Job vastasi ja sanoi:
Bet Ījabs atbildēja un sacīja:
2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
Cik ilgi jūs manu dvēseli bēdināsiet un mani mocīsiet ar vārdiem?
3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
Jūs gan desmitkārt mani likuši kaunā un nekaunaties mani tā nomākt.
4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
Un ja es tiešām esmu maldījies, tad tā maldīšanās ir mana.
5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
Vai tad jums tiešām tā bija lielīties pret mani un pierādīt manu kaunu?
6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
Ņemiet jel vērā, kā Dievs mani lauzis un mani apvaldzinājis ar Savu tīklu.
7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
Redzi, es brēcu par varas darbu, bet man neatbild; es kliedzu pēc palīga, bet tiesas nav.
8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
Manam ceļam Viņš licis šķēršļus, ka netieku uz priekšu, un uz manām tekām Viņš licis tumsību.
9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
Manu godu Viņš man novilcis un atņēmis manas galvas kroni.
10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
Viņš mani nopostījis visapkārt, ka eju bojā, un manu cerību Viņš izsakņojis kā koku.
11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
Viņš iededzinājis Savu bardzību pret mani un mani tur kā Savu ienaidnieku.
12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
Viņa kara spēki sanākuši kopā un pret mani taisījuši savu ceļu un apmetuši lēģeri ap manu dzīvokli.
13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
Manus brāļus viņš atšķīris tālu no manis, un mani draugi man palikuši visai sveši.
14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
Mani tuvinieki atstājās, un mani draugi mani aizmirst.
15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
Mana saime un manas kalpones tur mani par svešinieku, un es esmu kā svešs viņu acīs.
16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
Es saucu savu kalpu, bet tas neatbild, tas man mīļi jālūdzās ar savu muti.
17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
Mana dvaša riebj manai sievai, un mana smaka manas mātes bērniem.
18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
Pat puikas mani nicina; kad es ceļos, tad tie man runā pretim.
19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
Visi mani uzticamie draugi mani tur par negantību, un ko es mīlējis, tie ir griezušies pret mani.
20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
Mani kauli līp pie manas ādas un pie manas miesas, un maniem zobiem āda vien atliek.
21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
Apžēlojaties par mani, apžēlojaties par mani, mani draugi! Jo Dieva roka mani aizskārusi.
22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
Kāpēc jūs mani vajājat, kā tas stiprais Dievs, un no manas miesas nevarat pieēsties?
23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
Ak kaut mani vārdi taptu sarakstīti, ak kaut tie taptu iezīmēti grāmatā!
24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
Kaut tie ar dzelzs kaltu un svinu par mūžīgu piemiņu taptu iecirsti akmenī.
25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
Bet es zinu, ka mans Pestītājs dzīvs, un pēcgalā Viņš celsies pār pīšļiem.
26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
Un kad mana āda, kas tā sasista, vairs nebūs, tad vaļā no savas miesas es skatīšu Dievu.
27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
Tiešām, es Viņu sev skatīšu, un manas acis Viņu redzēs, un nebūs svešs. - Mana sirds iekš manis ilgojās.
28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
Kad jūs sakāt: Kā mēs to vajāsim? Un ka tā vaina pie manis atrasta:
29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
Tad bīstaties no zobena; jo zobens ir tā bardzība par noziegumiem, lai jūs atzīstat, ka ir sodība.
