Jobin 19
1 Mutta Job vastasi ja sanoi:
Respondens autem Iob, dixit:
2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
Usquequo affligitis animam meam, et atteritis me sermonibus?
3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
En, decies confunditis me, et non erubescitis opprimentes me.
4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
Nempe, et si ignoravi, mecum erit ignorantia mea.
5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
At vos contra me erigimini, et arguitis me opprobriis meis.
6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
Saltem nunc intelligite quia Deus non aequo iudicio afflixerit me, et flagellis suis me cinxerit.
7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
Ecce clamabo vim patiens, et nemo audiet: vociferabor, et non est qui iudicet.
8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
Semitam meam circumsepsit, et transire non possum, et in calle meo tenebras posuit.
9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
Spoliavit me gloria mea, et abstulit coronam de capite meo.
10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
Destruxit me undique, et pereo, et quasi evulsae arbori abstulit spem meam.
11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
Iratus est contra me furor eius, et sic me habuit quasi hostem suum.
12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
Simul venerunt latrones eius, et fecerunt sibi viam per me, et obsederunt in gyro tabernaculum meum.
13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
Fratres meos longe fecit a me, et noti mei quasi alieni recesserunt a me.
14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
Dereliquerunt me propinqui mei: et qui me noverant, obliti sunt mei.
15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
Inquilini domus meae, et ancillae meae sicut alienum habuerunt me, et quasi peregrinus fui in oculis eorum.
16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
Servum meum vocavi, et non respondit, ore proprio deprecabar illum.
17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
Halitum meum exhorruit uxor mea, et orabam filios uteri mei.
18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
Stulti quoque despiciebant me, et cum ab eis recessissem, detrahebant mihi.
19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
Abominati sunt me quondam consiliarii mei: et quem maxime diligebam, aversatus est me.
20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
Pelli meae, consumptis carnibus, adhaesit os meum, et derelicta sunt tantummodo labia circa dentes meos.
21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
Miseremini mei, miseremini mei, saltem vos amici mei, quia manus Domini tetigit me.
22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
Quare persequimini me sicut Deus, et carnibus meis saturamini?
23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
Quis mihi tribuat ut scribantur sermones mei? quis mihi det ut exarentur in libro
24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
stylo ferreo, et plumbi lamina, vel celte sculpantur in silice?
25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
Scio enim quod Redemptor meus vivit, et in novissimo die de terra surrecturus sum:
26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
Et rursum circumdabor pelle mea, et in carne mea videbo Deum Salvatorem meum.
27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
Quem visurus sum ego ipse, et oculi mei conspecturi sunt, et non alius: reposita est haec spes mea in sinu meo.
28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
Quare ergo nunc dicitis: Persequamur eum, et radicem verbi inveniamus contra eum?
29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
Fugite ergo a facie gladii, quoniam ultor iniquitatum gladius est: et scitote esse iudicium.
