Jobin 19
1 Mutta Job vastasi ja sanoi:
Felelt Jób és mondta:
2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
Meddig búsítjátok lelkemet és összezúztok szavakkal?
3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
Immár tizedszer pirítottatok reám, nem szégyenlitek durván bánni velem?
4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
De ha valóban tévedtem is, magamnál marad tévedésem.
5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
Ha valóban fennhéjáztok ellenem s rám bizonyítjátok gyalázatomat:
6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
tudjátok meg tehát, hogy Isten elnyomott engem s körülfogott engem hálójával.
7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
Lám, kiáltok erőszak, de reám hallgattatom meg, fohászkodom, de nincs ítélet.
8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
Utamat elfalazta, reám vonulhatok tova, s ösvényeimre sötétséget vet.
9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
Méltóságomat lehúzta rólam s levette fejem koronáját.
10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
Leront engem köröskörül, hogy eltűnök, s kirántotta, mint a fát, reményemet.
11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
Fellobbantotta ellenem haragját s olyannak tekint engem mint ellenségeit.
12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
Egyaránt jöttek csapatai és feltöltik ellenem útjukat és táboroznak körülötte sátoromnak.
13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
Testvéreimet eltávolította tőlem, és ismerőseim bizony elidegenedtek tőlem.
14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
Elmaradtak rokonaim, és meghittjeim elfelejtettek.
15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
Házam zsellérei és szolgálóim idegennek tekintenek engem, ismeretlen lettem szemeikben.
16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
Szolgámat hívtam s nem felel, szájammal kell könyörögnöm neki.
17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
Leheletem undorító a feleségemnek, és szagom a velem egy méhből valóknak.
18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
Gyerkőczök is megvetnek engem, a mint felkeltem, beszéltek ellenem.
19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
Megutáltak mind a bizalmas embereim, és a kiket szerettem, ellenem fordultak.
20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
Bőrömhöz és húsomhoz tapadt csontom, a csak fogaim bőrével menekültem meg?
21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
Könyörüljetek, könyörüljetek rajtam ti, én barátaim, mert Isten keze megérintett engem!
22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
Mért üldöztök engem mint Isten s nem laktok jól húsommal?
23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
Bárha felíratnának szavaim, bárha csak könyvben jegyeztetnének föl;
24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
vastollal meg ólommal örökre sziklába vésetnének be!
25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
De én tudom, megváltóm él s utolsónak ott fog állni a por fölött.
26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
S bőröm után leverték azt – s húsom nélkül fogom látni Istent!
27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
A kit én magam fogok látni, és szemeim látják meg s nem idegen: elepednek veséim belsőmben.
28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
Midőn mondjátok: mennyire üldözzük őt! s hogy a dolog gyökere én bennem találtatik:
29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
rettegjetek hát a kardtól, mert harag éri a kardnak való bűnöket, azért hogy tudjátok, hogy ítélet vagyon.
