Jobin 19
1 Mutta Job vastasi ja sanoi:
Alors Job prit la parole et dit:
2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
Jusques à quand affligerez-vous mon âme, et m’accablerez-vous de vos discours?
3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
Voilà dix fois que vous m’insultez, que vous m’outragez sans pudeur.
4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
Quand même j’aurais failli, c’est avec moi que demeure ma faute.
5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
Mais vous, qui vous élevez contre moi, qui invoquez mon opprobre pour me convaincre,
6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
sachez enfin que c’est Dieu qui m’opprime, et qui m’enveloppe de son filet.
7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
Voici que je crie à la violence, et nul ne me répond! J’en appelle, et pas de justice!
8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
Il m’a barré le chemin, et je ne puis passer: il a répandu les ténèbres sur mes sentiers.
9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
Il m’a dépouillé de ma gloire, il a enlevé la couronne de ma tête.
10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
Il m’a sapé tout à l’entour, et je tombe; il a déraciné, comme un arbre, mon espérance.
11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
Sa colère s’est allumée contre moi; il m’a traité comme ses ennemis.
12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
Ses bataillons sont venus ensemble, ils se sont frayés un chemin jusqu’à moi, ils font le siège de ma tente.
13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
Il a éloigné de moi mes frères; mes amis se sont détournés de moi.
14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
Mes proches m’ont abandonné, mes intimes m’ont oublié.
15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
Les hôtes de ma maison et mes servantes me traitent comme un étranger; je suis un inconnu à leurs yeux.
16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
J’appelle mon serviteur, et il ne me répond pas; je suis réduit à le supplier de ma bouche.
17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
Ma femme a horreur de mon haleine, je demande grâce aux fils de mon sein.
18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
Les enfants eux-mêmes me méprisent; si je me lève, ils me raillent.
19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
Tous ceux qui étaient mes confidents m’ont en horreur, ceux que j’aimais se tournent contre moi.
20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
Mes os sont attachés à ma peau et à ma chair, je me suis échappé avec la peau de mes dents.
21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
Ayez pitié, ayez pitié de moi, vous du moins, mes amis, car la main de Dieu m’a frappé!
22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
Pourquoi me poursuivez-vous, comme Dieu me poursuit? Pourquoi êtes-vous insatiables de ma chair?
23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
Oh! Qui me donnera que mes paroles soient écrites! Qui me donnera qu’elles soient consignées dans un livre,
24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
qu’avec un burin de fer et du plomb, elles soient pour toujours gravées dans le roc!
25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
Je sais que mon vengeur est vivant, et qu’il se lèvera le dernier sur la poussière.
26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
Alors de ce squelette, revêtu de sa peau, de ma chair je verrai Dieu.
27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
Moi-même je le verrai; mes yeux le verront, et non un autre; mes reins se consument d’attente au-dedans de moi.
28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
Vous direz alors: « Pourquoi le poursuivions-nous? » et la justice de ma cause sera reconnue.
29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
Ce jour-là, craignez pour vous le glaive: terribles sont les vengeances du glaive! Et vous saurez qu’il y a une justice.
