Jobin 19
1 Mutta Job vastasi ja sanoi:
Then answered Job, and said,
2 Kuinka kauvan te vaivaatte minun sieluani? ja runtelette minua sanoilla?
How long will ye grieve my soul, and crush me with words?
3 Te olette nyt kymmenen kertaa pilkanneet minua; ja ette häpee minua niin vaivata.
These ten times have ye reproached me: ye are not ashamed when ye show yourselves as strangers to me.
4 Jos minä erehdyn, niin minä itselleni erehdyn.
Yea, if it be indeed that I have erred, let my error remain with myself.
5 Mutta te tosin nousette minua vastaan, ja soimaatte minun pilkkaani.
But if indeed ye wish to magnify yourselves above me, and to prove against me my disgrace:
6 Niin tietäkäät nyt, että Jumala hukuttaa minun, ja on piirittänyt minun verkkoihinsa.
Then know for certain that God hath bent me down, and hath laid his net all around me.
7 Katso, ehkä minä vielä väkivallan tähden huutaisin, niin ei kuitenkaan kuulla minua: jos minä parkuisin, niin ei tässä ole oikeutta.
Behold, I cry out concerning the violence [done me], but I am not answered: I entreat aloud, but there is no justice.
8 Hän on aidannat minun tieni, etten minä taida sitä käydä, ja pannut pimeyden minun poluilleni.
My road hath he fenced up, so that I cannot pass out; and on my paths he placeth darkness.
9 Hän on riisunut minun kunniani minulta, ja ottanut pois kruunun minun päästäni.
My glory hath he stripped from me, and removed the crown of my head.
10 Hän on maahan kukistanut minun joka kulmalta, ja laskenut minun menemään; ja on reväissyt ylös minun toivoni niinkuin puun.
He hath pulled me down on every side, and I am going hence; and he hath rooted up like a tree my hope.
11 Hän on hirmuisesti vihastunut minun päälleni, ja pitää minun vihamiehenänsä.
He hath also kindled against me his wrath, and he counteth me with himself as one of his adversaries.
12 Hänen sotajoukkonsa ovat kokoontuneet, ja asettaneet tiensä minua kohden, ja piirittäneet minun majani.
Altogether come on his troops, and make level against me their way, and encamp round about my tent.
13 Hän on eroittanut minun veljeni kauvas minusta, ja minun tuttavani ovat minulle muukalaisiksi tulleet.
My brothers hath he removed far from me, and my acquaintance are entirely estranged from me.
14 Minun lähimmäiseni piiloivat minua, ja minun ystäväni ovat unhottaneet minun.
My near of kin have withdrawn, and those befriended by me have forgotten me.
15 Minun huonekuntalaiseni ja piikani pitävät minua vieraana, minä olen tuntemattomaksi tullut heidän silmäinsä edessä.
Ye that sojourn in my house, and my maid-servants, regard me as a stranger: an alien am I become in their eyes.
16 Minä huusin palveliaani, ja ei hän vastannut minua: minun täytyy rukoilla häntä omalla suullani.
I call for my servant, but he will not answer, though I were to entreat him with my mouth.
17 Minun emäntäni vieroi minun henkeäni, ja minun täytyy palvella omia lapsiani.
My breath is become nauseous to my wife, and my caressing, to the children of my own body.
18 Ja nuoretkin lapset minun katsovat ylön: jos minä nousen, niin he puhuvat minua vastaan.
Yea, children even despise me: I rise up, but they speak against me.
19 Kaikki uskolliset ystäväni kauhistuvat minua; ja joita minä rakastin, ovat kääntäneet itsensä minua vastaan.
All that have had my confidence abominate me; and those whom I have loved are turned against me.
20 Minun luuni tarttuivat minun nahkaani ja lihaani, ja en minä taida nahallani peittää hampaitani.
To my skin and to my flesh my bones do cleave, and I must sustain myself with the gums of my teeth.
21 Armahtakaat minun päälleni, armahtakaat minun päälleni, te minun ystäväni! sillä Jumalan käsi on minuun sattunut!
Spare me, spare me, O ye, my friends; for the hand of God hath touched me.
22 Miksi te vainootte minua niinkuin Jumalakin, ja ette taida minun lihastani ravittaa?
Why will ye persecute me as God [hath done], and will never be satisfied with my flesh?
23 Jospa minun puheeni kirjoitettaisiin! jospa ne kirjaan pantaisiin, ja painettaisiin!
Oh who would but grant, that my words might be written down! oh who would grant that they were entered in a book!
24 Raudalla kaivettaisiin lyijy ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
That they were hewn with an iron pen and [blackened with] lead for eternity in the hard rock!
25 Sillä minä tiedän minun Lunastajani elävän: ja hän on tästälähin maan päällä seisova.
And well I know that my redeemer liveth, and that he will remain as the last after the creatures of the dust [are passed away];
26 Ja vaikka vihdoin minun nahkani ja tämä (ruumis) lakastuu, saan minä kuitenkin minun lihassani nähdä Jumalan.
And after my skin is cut to pieces will this be: and then freed from my body shall I behold God;
27 Hänen minä olen minulleni näkevä, ja minun silmäni katsovat häntä, ja ei kenkään outo. Minun munaskuuni ovat kuluneet minun helmassani.
Whom I shall myself behold to my happiness, and whom my eyes will see, and not as a stranger, [when even] my reins are consumed within my bosom.
28 Tosin teidän pitäis sanoman: Miksi me vainoamme häntä? sillä tämän puheen perustus löytyy minun tykönäni.
But if ye should say, How will we pursue him? seeing the root of the matter is found in me:
29 Peljätkäät siis miekkaa, sillä viha on pahain töiden kostomiekka, että te tietäisitte kurituksen tulevan.
Then have dread for yourselves of the sword; for the wrath [which ye excite] is an iniquity that bringeth the sword; in order that ye may know there is one that judgeth [in the world].
