Jobin 17
1 Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.
Mi huelgo es corrompido, mis días son cortados, y el sepulcro me está aparejado.
2 En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.
Ya no hay conmigo sino escarnecedores, en cuyas amarguras se detienen mis ojos.
3 Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?
Pon ahora, y dáme fianzas contigo: ¿quién tocará ahora mi mano?
4 Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.
Porque el corazón de ellos has escondido de entendimiento: por tanto no los ensalzarás.
5 Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.
El que denuncia lisonjas a sus prójimos, los ojos de sus hijos desfallezcan.
6 Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.
El me ha puesto por parábola de pueblos, y delante de ellos he sido tamboril.
7 Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.
Y mis ojos se oscurecieron de desabrimiento, y todos mis pensamientos han sido como sombra.
8 Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.
Los rectos se maravillarán de esto, y el inocente se despertará contra el hipócrita.
9 Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.
Mas el justo retendrá su carrera; y el limpio de manos aumentará la fuerza.
10 Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.
Mas volvéd todos vosotros, y veníd ahora, y no hallaré entre vosotros sabio.
11 Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,
Mis días se pasaron, y mis pensamientos fueron arrancados, los pensamientos de mi corazón.
12 Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.
Pusiéron me la noche por día, y la luz cercana delante de las tinieblas.
13 Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol h7585)
Si yo espero, el sepulcro es mi casa: en las tinieblas hice mi cama. (Sheol h7585)
14 Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.
A la huesa dije: Mi padre eres tú: a los gusanos: Mi madre, y mi hermano.
15 Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?
¿Dónde pues estará ahora mi esperanza? y mi esperanza, ¿quién la verá?
