Jobin 17
1 Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.
Mi ånd er knekt, mitt liv er sløkt, no hev eg berre gravi att.
2 En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.
Eg hæding finn på kvar ein kant, ved deira tråss lyt auga dvelja.
3 Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?
Å, set eit pant for meg hjå deg! Kven elles skal meg handslag gjeva?
4 Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.
Du stengde deira sjæl for skyn; difor vil du ikkje lyfta deim.
5 Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.
Den som gjev vener burt til plundring, hans søner sloknar augo på.
6 Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.
Eg er for folk til ordtak sett, som ein dei sputtar beint i syni.
7 Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.
Mitt auga sjukt av sorger er, og mine lemer er ein skugge.
8 Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.
Dei rettvise støkk yver slikt, og skuldfri harmast på ugudleg.
9 Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.
Men rettvis mann sin veg gjeng fram, og magti veks hjå reinhendt mann.
10 Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.
Men de - kom berre alle att! Eg ingen vismann finn hjå dykk.
11 Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,
Og mine dagar dei kvarv burt; og mine planar slitna sund, dei som mitt hjarta emna på.
12 Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.
Men dei gjer natti um til dag, som ljos var næmare enn myrkrer.
13 Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol h7585)
Eit hus i helheim er mi von, i myrkret reider eg mi seng. (Sheol h7585)
14 Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.
Til gravi ropar eg: «Min far!» til makken: «Mor mi! Syster mi!»
15 Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?
Kvar vert det då av voni mi? Mi von, kven augnar henne då?
