Jobin 17
1 Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.
Szellemem meg van törve, napjaim elenyésztek, sírok várnak rám!
2 En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.
Bizony csúfolkodással illetnek engem, és zaklatásukon kell időznie szememnek.
3 Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?
Állj jót, kérlek: kezeskedjél értem tenmagadnál! Ki az, ki kezet csap velem?
4 Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.
Mert az ő szívöket elzártad az eszességtől, azért nem engeded felülkerekedniök.
5 Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.
Ki osztályrészért elárul barátot, fiainak szemei el fognak epedni.
6 Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.
Oda állított engem, hogy példálózzanak népek, s azzá lettem, hogy arczúl köpnek.
7 Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.
Elhomályosúlt bosszúságtól szemem, s tagjaim akár az árnyék mindannyi.
8 Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.
Eliszonyodnak e miatt az egyenesek, s az ártatlan fölgerjed az istentelen ellen;
9 Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.
és az igaz ragaszkodik útjához s a tiszta kezű gyarapodik szilárdságban.
10 Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.
Azonban ti mindannyian csak jöjjetek újra, de nem találok köztetek bölcset.
11 Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,
Napjaim elmúltak, gondolataim elszakadtak, szívemnek tulajdonai!
12 Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.
Az éjszakát nappallá teszik, a világosságot közelebbé a sötétségnél
13 Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol h7585)
Ha az alvilágot házamul reméltem, a sötétségben megterítette mágyamat, (Sheol h7585)
14 Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.
a veremnek így szóltam: atyám vagy! anyám és testvérem! a féregnek:
15 Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?
hol van tehát reménységem, és reménységem – ki látja meg?
