Jobin 17
1 Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.
Mon esprit s’affaiblira, mes jours seront abrégés, et il ne me reste qu’un sépulcre.
2 En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.
Je n’ai pas péché, et mon œil vit au milieu des amertumes.
3 Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?
Délivrez-moi, Seigneur, et placez-moi auprès de vous; après cela, que la main de qui que ce soit combatte contre moi.
4 Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.
Vous avez éloigné leur cœur de la science; c’est pourquoi ils ne seront pas exaltés.
5 Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.
Il promet du butin à ses compagnons, et les yeux de ses enfants s’éteindront.
6 Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.
Il m’a rendu comme le brocard du peuple, et je suis un exemple devant eux.
7 Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.
Mon œil s’est obscurci par l’indignation, et mes membres ont été réduits comme à rien.
8 Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.
Des justes seront dans la stupeur, et un innocent sera suscité contre un hypocrite.
9 Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.
Mais un juste garde sa voie, et celui qui a les mains pures augmentera sa force.
10 Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.
Ainsi, vous tous, convertissez-vous; venez, et je ne trouverai parmi vous aucun sage.
11 Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,
Mes jours sont passés, mes pensées se sont dissipées en tourmentant mon cœur.
12 Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.
Elles ont changé la nuit en jour, et encore, après les ténèbres, j’espère la lumière.
13 Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol h7585)
Si j’attends avec patience, l’enfer sera ma maison, et c’est dans les ténèbres que j’ai préparé mon lit. (Sheol h7585)
14 Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.
J’ai dit à la pourriture: Tu es mon père; et aux vers: Ma mère et ma sœur.
15 Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?
Où est donc maintenant mon attente? Et ma patience, qui la considère?
