Jobin 17
1 Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.
Mon souffle se perd; mes jours s'éteignent; le tombeau m'attend!
2 En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.
Certes, je suis entouré de railleurs, et mon œil veille toute la nuit au milieu de leurs insultes.
3 Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?
Dépose un gage, sois ma caution auprès de toi-même; car qui voudrait répondre pour moi?
4 Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.
Tu as fermé leur cœur à l'intelligence; c'est pourquoi tu ne les feras pas triompher.
5 Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.
Tel livre ses amis au pillage, dont les enfants auront les yeux consumés.
6 Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.
On a fait de moi la fable des peuples, un être à qui l'on crache au visage.
7 Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.
Et mon œil s'est consumé de chagrin, et tous mes membres sont comme une ombre.
8 Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.
Les hommes droits en sont consternés, et l'innocent est irrité contre l'impie.
9 Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.
Le juste néanmoins persévère dans sa voie, et celui dont les mains sont pures redouble de constance.
10 Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.
Mais, pour vous tous, allons, recommencez! Je ne trouverai pas un sage parmi vous.
11 Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,
Mes jours sont passés; mes desseins, chers à mon cœur, sont renversés.
12 Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.
Ils changent la nuit en jour; ils disent la lumière proche, en face des ténèbres!
13 Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol h7585)
Quand je n'attends plus pour demeure que le Sépulcre, quand j'étends ma couche dans les ténèbres, (Sheol h7585)
14 Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.
Quand je crie au tombeau: Tu es mon père! et aux vers: Vous êtes ma mère et ma sœur!
15 Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?
Où est donc mon espérance? Et mon espérance, qui pourrait la voir?
