Jobin 17
1 Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.
Mon souffle est corrompu, mes jours s’éteignent: pour moi sont les sépulcres!
2 En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.
Les moqueurs ne sont-ils pas autour de moi, et mes yeux ne demeurent-ils pas au milieu de leurs insultes?
3 Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?
Dépose, je te prie, [un gage]; cautionne-moi auprès de toi-même: qui donc frappera dans ma main?
4 Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.
Car tu as fermé leur cœur à l’intelligence; c’est pourquoi tu ne les élèveras pas.
5 Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.
Celui qui trahit ses amis pour qu’ils soient pillés, les yeux de ses fils seront consumés.
6 Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.
Et il a fait de moi un proverbe des peuples, et je suis devenu un homme auquel on crache au visage.
7 Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.
Mon œil est terni par le chagrin, et mes membres sont tous comme une ombre.
8 Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.
Les hommes droits en seront étonnés, et l’innocent s’élèvera contre l’impie;
9 Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.
Mais le juste tiendra ferme dans sa voie, et celui qui a les mains pures croîtra en force.
10 Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.
Mais quant à vous tous, revenez encore, je vous prie; mais je ne trouverai pas un sage parmi vous.
11 Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,
Mes jours sont passés, mes desseins sont frustrés, – les plans chéris de mon cœur.
12 Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.
Ils font de la nuit le jour, la lumière proche en présence des ténèbres.
13 Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol h7585)
Si j’espère, le shéol est ma maison, j’étends mon lit dans les ténèbres; (Sheol h7585)
14 Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.
Je crie à la fosse: Tu es mon père! aux vers: Ma mère et ma sœur!
15 Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?
Où donc est mon espoir? Et mon espoir, qui le verra?
