Jobin 17
1 Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.
Mijn geest gebroken, mijn dagen geblust, Mij rest slechts het graf!
2 En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.
Ben ik niet het mikpunt van spot, Verkwijnt niet mijn oog door de bittere verwijten?
3 Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?
Stel Uzelf bij U tot borg voor mijl; Wie anders zou voor mij handslag geven?
4 Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.
Want hùn hart hebt Gij voor inzicht gesloten, En daarom steken zij de hand niet uit;
5 Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.
Men beklaagt het lot van zijn vrienden Terwijl de ogen versmachten van de eigen kinderen;
6 Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.
Men heeft mij tot spreekwoord gemaakt bij de mensen, Ik ben een, wien men in het aangezicht spuwt!
7 Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.
Mijn oog is dof van verdriet, Mijn leden zijn tot een schaduw vervluchtigd!
8 Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.
De braven ontstellen ervan, De onschuldige is jaloers op den boze:
9 Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.
Moet de rechtvaardige toch zijn weg maar bewandelen, Wie rein van handen is, zijn kracht nog verdubbelen?
10 Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.
En daarom, hoe gij u allen wendt of keert, Een wijze vind ik onder u niet;
11 Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,
Mijn levensdagen zijn voorbij, Mijn plannen, mijn hartewensen vernield!
12 Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.
Men maakt een dag van de nacht, Van duisternis het morgenlicht!
13 Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol h7585)
Kan ik nog hopen? Het dodenrijk is mijn huis, In de duisternis heb ik mijn leger gespreid; (Sheol h7585)
14 Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.
Tot het graf geroepen: Gij zijt mijn vader, Tot de wormen: Gij zijt mijn moeder en zusters!
15 Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?
Waar is mijn hoop, Mijn geluk, wie kan het ontdekken:
