Jobin 17
1 Minun henkeni on heikko, minun päiväni ovat lyhetyt, ja hauta on käsissä.
Dýchání mé ruší se, dnové moji hynou, hrobu blízký jsem.
2 En minä ketäkään pettänyt, ja kuitenkin minun silmäni täytyy olla murheessa.
Jistě posměvači jsou u mne, a pro jejich mne kormoucení nepřichází ani sen na oči mé.
3 Nyt siis taivuta sinus, ja ole itse minun takaukseni! kukas muu olis, joka minua takais?
Postav mi, prosím, rukojmě za sebe; kdo jest ten, nechť mi na to ruky podá.
4 Ymmärryksen olet sinä heidän sydämistänsä kätkenyt, sentähden et sinä korota heitä.
Nebo srdce jejich přikryl jsi, aby nerozuměli, a protož jich nepovýšíš.
5 Hän kerskaa ystävillensä saaliistansa, mutta hänen lastensa silmät pitää vaipuman.
Kdož pochlebuje bližním, oči synů jeho zhynou.
6 Hän on minun pannut sananlaskuksi kansain sekaan, ja ääniksi heidän keskellensä.
Jistě vystavil mne za přísloví lidem, a za divadlo všechněm,
7 Minun silmäni ovat pimenneet minun suruni tähden, ja kaikki minun jäseneni ovat niinkuin varjo.
Tak že pro žalost pošly oči mé, a oudové moji všickni stínu jsou podobni.
8 Tästä hurskaat hämmästyvät, ja viattomat asettavat heitänsä ulkokullatuita vastaan.
Užasnouť se nad tím upřímí, a však nevinný proti pokrytci vždy se zsilovati bude.
9 Hurskas pysyy tielIänsä: ja jolla on puhtaat kädet, se pysyy vahvana.
Přídržeti se bude, pravím, spravedlivý cesty své, a ten, jenž jest čistých rukou, posilní se více.
10 Kääntäkäät siis teitänne kaikki ja tulkaat nyt: en minä kuitenkaan löydä yhtään taitavaa teidän seassanne.
Tolikéž i vy všickni obraťte se, a poďte, prosím; neboť nenacházím mezi vámi moudrého.
11 Minun päiväni ovat kuluneet: minun aivoitukseni ovat hajoitetut, jotka minun sydämessäni olivat,
Dnové moji pomíjejí, myšlení má mizejí, přemyšlování, pravím, srdce mého.
12 Ja ovat yöstä päivän, ja valkeuden pimeydestä tehneet.
Noc mi obracejí v den, a světla denního ukracují pro přítomnost temností.
13 Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol h7585)
Abych pak čeho i očekával, hrob bude dům můj, ve tmě usteli ložce své. (Sheol h7585)
14 Mätänemisen minä kutsuin isäkseni, ja madot äidikseni ja sisarekseni.
Jámu nazovu otcem svým, matkou pak a sestrou svou červy.
15 Kussa on nyt minun odottamiseni? ja kuka ottaa minun toivostani vaarin?
Kdež jest tedy očekávání mé? A kdo to, čím bych se troštoval, spatří?
