Jobin 16
1 Sitte vastasi Job ja sanoi:
Job svarade, och sade:
2 Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.
Jag hafver sådana ofta hört; I ären alle arme hugsvalare.
3 Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?
När vilja dock dessa lösa ord hafva en ända? Eller hvad fattas dig, att du så svarar?
4 Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.
Jag kunde ock väl tala såsom I; jag ville att edor själ vore i mine själs stad; jag ville ock finna ord emot eder, och så rista mitt hufvud öfver eder.
5 Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.
Jag ville styrka eder med munnen, och tala af sinnet med mina läppar.
6 Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.
Men om jag än talar, så skonar min svede mig dock intet; låter jag ock blifvat, så går han dock intet ifrå mig.
7 Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.
Men nu gör han mig vedermödo, och förstörer all min ledamot.
8 Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.
Han hafver mig gjort skrynkotan, och vittnar emot mig; och min motståndare hafver sig upp emot mig, och svarar emot mig.
9 Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.
Hans vrede sliter mig, och den som är mig vred, biter samman tänderna öfver mig; min motståndare ser hvasst med sin ögon på mig.
10 He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.
De gapa med sin mun emot mig, och hafva hånliga slagit mig vid mitt kindben; de hafva tillhopa släckt sin harm på mig.
11 Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.
Gud hafver öfvergifvit mig dem orättfärdiga, och låtit mig komma i de ogudaktigas händer.
12 Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.
Jag var rik, men han hafver mig gjort till intet; han hafver tagit mig vid halsen, och sönderslitit mig, och uppsatt mig sig till ett mål.
13 Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:
Han hafver kringhvärft mig med sina skyttor; han hafver sargat mina njurar, och intet skonat; han hafver utgjutit min galla på jordena.
14 Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.
Han hafver gjort mig ett sår öfver det andra; han hafver öfverfallit mig såsom en kämpe.
15 Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.
Jag hafver sömmat en säck på mina hud, och hafver lagt mitt horn i mull.
16 Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.
Mitt ansigte är svullet af gråt, och min ögonlock äro vorden mörk;
17 Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.
Ändock att ingen orättfärdighet är i mine hand, och min bön är ren.
18 Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.
Ack jord! öfvertäck icke mitt blod, och mitt rop hafve intet rum.
19 Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.
Och si nu, mitt vittne är i himmelen, och den mig känner är i höjdene.
20 Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,
Mine vänner äro mine begabbare; mitt öga fäller tårar till Gud.
21 Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.
Om en man kunde gå till rätta med Gud, såsom menniskors barn med sin nästa.
22 Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.
Men de förelagda år äro komne; och jag går den vägen bort, den jag aldrig igen kommer.
