Jobin 16
1 Sitte vastasi Job ja sanoi:
Y respondió Job, y dijo:
2 Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.
Muchas veces he oído cosas como estas: consoladores molestos sois todos vosotros.
3 Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?
¿Han de tener fin las palabras ventosas? ¿o qué te animará a responder?
4 Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.
También yo hablaría como vosotros. Ojalá vuestra alma estuviera en lugar de la mía, que yo os tendría compañía en las palabras, y sobre vosotros movería mi cabeza.
5 Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.
Esforzaríaos con mi boca, y la consolación de mis labios detendría el dolor.
6 Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.
Mas si hablo, mi dolor no cesa; y si dejo de hablar, no se aparta de mí.
7 Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.
Empero ahora me ha fatigado: ha asolado toda mi compañía.
8 Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.
Háme arrugado: el testigo es mi magrez, que se levanta contra mí para testificar en mi rostro.
9 Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.
Su furor me arrebató, y me ha sido contrario: crujió sus dientes contra mí; contra mí aguzó sus ojos mi enemigo.
10 He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.
Abrieron contra mi su boca, hirieron mis mejillas con afrenta: contra mí se juntaron todos.
11 Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.
Háme entregado Dios al mentiroso, y en las manos de los impíos me hizo temblar.
12 Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.
Próspero estaba, y desmenuzóme; y arrebatóme por la cerviz, y despedazóme, y púsome a sí por hito.
13 Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:
Cercáronme sus flecheros, partió mis riñones, y no perdonó: mi hiel derramó por tierra.
14 Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.
Quebrantóme de quebrantamiento sobre quebrantamiento: corrió contra mí como un gigante.
15 Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.
Yo cosí saco sobre mi piel, y cargué mi cabeza de polvo.
16 Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.
Mi rostro está enlodado con lloro, y mis párpados entenebrecidos;
17 Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.
Sobre no haber iniquidad en mis manos, y haber sido limpia mi oración.
18 Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.
¡Oh tierra no cubras mi sangre, y no haya lugar a mi clamor!
19 Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.
Por cierto aun ahora en los cielos está mi testigo, y mi testigo en las alturas.
20 Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,
Mis disputadores son mis amigos: mas mis ojos a Dios destilan.
21 Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.
¡ Ojalá pudiese disputar el hombre con Dios, como puede con su prójimo!
22 Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.
Mas los años contados vendrán: y yo andaré el camino por donde no volveré.
