Jobin 16

1 Sitte vastasi Job ja sanoi:

Då svara Job og sagde:

2 Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

«Eg hev høyrt nok av dette slag; d’er brysam trøyst de alle gjev.

3 Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?

Vert det’kje slutt på tome ord? Kva er det som til svar deg driv?

4 Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.

Eg skulde tala liksom de, i fall de var i staden min; eg sette ord i hop mot dykk, eg riste hovudet mot dykk;

5 Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

eg skulde trøysta dykk med munnen og lindra dykk med lippemedynk.

6 Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.

Men tale lindrar ei min verk, og ikkje kverv han um eg tegjer.

7 Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.

Men no hev han meg trøytta ut, du hev øydt ut min heile huslyd.

8 Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.

Du klemde meg, til vitne vart det, mi liding reiste seg imot meg og vitna mot meg beint i syni.

9 Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.

Hans vreide reiv og elte meg; han gnistra tennerne imot meg; fiendar kveste augo på meg

10 He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.

og opna munnen sin imot meg og slo mi kinn med skjemdarslag og stima saman imot meg.

11 Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.

Til farkar Gud meg yverlet og kastar meg i brotsmenns vald.

12 Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.

Midt i min fred han skræmde meg, treiv meg i nakken, krasa meg, til skiva sette han meg upp.

13 Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:

Hans pilar svirrar kringum meg; bønlaust han kløyver mine nyro, mitt gall han tømer ut på jordi.

14 Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

Han bryt meg sund med brot på brot og stormar mot meg som ei kjempa.

15 Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.

Sekk hev eg sytt um hudi mi og stukke hornet mitt i moldi.

16 Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.

Raudt er mitt andlit utav gråt, og myrkret tyngjer augneloki,

17 Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.

endå mi hand er rein for vald, og bøni mi er fri for svik.

18 Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.

Løyn ikkje blodet mitt, du jord! Legg ikkje klaga mi til kvile!

19 Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.

Alt no mitt vitne er i himmeln, min målsmann i det høge bur.

20 Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,

Når mine vener spottar meg; til Gud eg tårut auga vender.

21 Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.

Han døme millom Gud og mann og millom mannen og hans ven.

22 Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.

Og ikkje mange år det vert fyrr eg gjeng burt og kjem’kje att.