Jobin 16
1 Sitte vastasi Job ja sanoi:
Tad Ījabs atbildēja un sacīja:
2 Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.
Tādas lietas nu papilnam esmu dzirdējis, jūs visi esat nelāga iepriecinātāji.
3 Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?
Vai tie uzpūstie vārdi nu būs galā, vai kas tevi dzen tā atbildēt?
4 Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.
Es gan tāpat runātu kā jūs, kad jūsu dvēsele būtu manā vietā, ar vārdiem es pret jums turētos un kratītu savu galvu pār jums.
5 Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.
Es jūs stiprinātu ar savu muti, jūs iepriecinātu ar savām lūpām.
6 Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.
Kad es runāju, tad manas sāpes nerimst, un kad es klusu ciešu, vai tad tās nostājās?
7 Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.
Tiešām, nu Viņš mani nokausējis; Tu esi izklīdinājis visu manu saimi,
8 Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.
Un mani darījis grumbainu, - tas ir par liecību, un mana liecība cēlās pret mani un mani apsūdzēja pašā vaigā.
9 Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.
Viņa bardzība mani saplosīja un vajāja, Viņš sakož Savus zobus par mani, mans pretinieks met briesmīgas acis uz mani.
10 He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.
Tie atplēš muti pret mani, un lādot tie mani sit vaigā, tie sapulcējās kopā pret mani.
11 Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.
Dievs mani nodevis neliešiem un man licis nākt bezdievīgu rokā.
12 Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.
Es biju mierā, bet Viņš mani sadauzījis, Viņš mani grābis pie kakla un mani satriecis un mani licis Sev par mērķi.
13 Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:
Viņa bultas ap mani skraida, Viņš sašķēlis manas īkstis un nav taupījis, Viņš manu žulti izlējis zemē.
14 Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.
Plosīdams Viņš mani plosot plosījis, Viņš kā pats varenais pret mani lauzies.
15 Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.
Es maisu esmu šuvis ap savu ādu un savu ragu licis pīšļos,
16 Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.
Mans vaigs ir nosarcis no raudām, un pār maniem acu vākiem ir nāves ēna,
17 Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.
Jebšu netaisnība nav manā rokā, un mana lūgšana ir šķīsta.
18 Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.
Zeme, neapklāj manas asinis, un mana saukšana lai nemitās!
19 Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.
Jau tagad, redzi, mans liecinieks ir debesīs, un mans liecības devējs debess augstībā.
20 Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,
Mani draugi ir mani mēdītāji, bet no manas acs asaras pil uz Dievu,
21 Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.
Kaut Viņš tiesu nestu starp vīru un Dievu un starp cilvēka bērnu un viņa draugu!
22 Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.
Jo tie noliktie gadi ies galā, un es aiziešu ceļu, kur atpakaļ negriezīšos.
