Jobin 16
1 Sitte vastasi Job ja sanoi:
Respondens autem Iob, dixit:
2 Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.
Audivi frequenter talia, consolatores onerosi omnes vos estis.
3 Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?
Numquid habebunt finem verba ventosa? aut aliquid tibi molestum est si loquaris?
4 Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.
Poteram et ego similia vestri loqui: atque utinam esset anima vestra pro anima mea: Consolarer et ego vos sermonibus, et moverem caput meum super vos:
5 Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.
Roborarem vos ore meo: et moverem labia mea, quasi parcens vobis.
6 Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.
Sed quid agam? Si locutus fuero, non quiescet dolor meus: et si tacuero, non recedet a me.
7 Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.
Nunc autem oppressit me dolor meus, et in nihilum redacti sunt omnes artus mei.
8 Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.
Rugæ meæ testimonium dicunt contra me, et suscitatur falsiloquus adversus faciem meam contradicens mihi.
9 Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.
Collegit furorem suum in me, et comminans mihi, infremuit contra me dentibus suis: hostis meus terribilibus oculis me intuitus est.
10 He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.
Aperuerunt super me ora sua, et exprobrantes percusserunt maxillam meam, saciati sunt pœnis meis.
11 Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.
Conclusit me Deus apud iniquum, et manibus impiorum me tradidit.
12 Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.
Ego ille quondam opulentus repente contritus sum: tenuit cervicem meam, confregit me, et posuit me sibi quasi in signum.
13 Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:
Circumdedit me lanceis suis, convulneravit lumbos meos, non pepercit, et effudit in terra viscera mea.
14 Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.
Concidit me vulnere super vulnus, irruit in me quasi gigas.
15 Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.
Saccum consui super cutem meam, et operui cinere carnem meam.
16 Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.
Facies mea intumuit a fletu, et palpebræ meæ caligaverunt.
17 Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.
Hæc passus sum absque iniquitate manus meæ, cum haberem mundas ad Deum preces.
18 Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.
Terra ne operias sanguinem meum, neque inveniat in te locum latendi clamor meus.
19 Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.
Ecce enim in cælo testis meus, et conscius meus in excelsis.
20 Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,
Verbosi amivi mei: ad Deum stillat oculus meus.
21 Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.
Atque utinam sic iudicaretur vir cum Deo, quomodo iudicatur filius hominis cum collega suo.
22 Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.
Ecce enim breves anni transeunt, et semitam, per quam non revertar, ambulo.
