Jobin 16

1 Sitte vastasi Job ja sanoi:

Alors Job prit la parole et dit:

2 Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

J’ai souvent entendu de semblables harangues; vous êtes tous d’insupportables consolateurs.

3 Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?

Quand finiront ces vains discours? Quel aiguillon t’excite à répliquer?

4 Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.

Moi aussi, je saurais parler comme vous, si vous étiez à ma place; j’arrangerais de beaux discours à votre adresse, je secouerais la tête sur vous;

5 Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

je vous encouragerais de la bouche, et vous auriez pour soulagement l’agitation de mes lèvres.

6 Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.

Si je parle, ma douleur n’est pas adoucie; si je me tais, en est-elle soulagée?

7 Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.

Aujourd’hui, hélas! Dieu a épuisé mes forces... ô Dieu, tu as moissonné tous mes proches.

8 Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.

Tu me garrottes... c’est un témoignage contre moi!... ma maigreur se lève contre moi, en face elle m’accuse.

9 Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.

Sa colère me déchire et me poursuit, il grince des dents contre moi; mon ennemi darde sur moi ses regards.

10 He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.

Ils ouvrent leur bouche pour me dévorer, ils me frappent la joue avec outrage, ils se liguent tous ensemble pour me perdre.

11 Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.

Dieu m’a livré au pervers, il m’a jeté entre les mains des méchants.

12 Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.

J’étais en paix, et il m’a secoué, il m’a saisi par la nuque, et il m’a brisé. Il m’a posé en but à ses traits,

13 Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:

ses flèches volent autour de moi; il perce mes flancs sans pitié, il répand mes entrailles sur la terre;

14 Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

il me fait brèche sur brèche, il fond sur moi comme un géant.

15 Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.

J’ai cousu un sac sur ma peau, et j’ai roulé mon front dans la poussière.

16 Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.

Mon visage est tout rouge de larmes, et l’ombre de la mort s’étend sur mes paupières,

17 Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.

quoiqu’il n’y ait pas d’iniquités dans mes mains, et que ma prière soit pure.

18 Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.

O terre, ne couvre pas mon sang, et que mes cris s’élèvent librement!

19 Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.

A cette heure même, voici que j’ai mon témoin dans le ciel, mon défenseur dans les hauts lieux.

20 Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,

Mes amis se moquent de moi, c’est vers Dieu que pleurent mes yeux.

21 Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.

Qu’il juge lui-même entre Dieu et l’homme, entre le fils de l’homme et son semblable!

22 Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.

Car les années qui me sont comptés s’écoulent, et j’entre dans un sentier d’où je ne reviendrai pas.