Jobin 16
1 Sitte vastasi Job ja sanoi:
Job antwoordde, en sprak:
2 Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.
Zulke beweringen heb ik nu al meer dan genoeg gehoord; Gij zijt allemaal onuitstaanbare troosters!
3 Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?
Komt er dan nooit een eind aan die bluf, Wat prikkelt u toch, om te praten?
4 Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.
Ik zou juist eender als gij kunnen spreken, Waart gij in mijn plaats; Mooie woorden tegen u kunnen zeggen, Het hoofd over u kunnen schudden;
5 Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.
U met de mond kunnen troosten, En met de lippen beklagen.
6 Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.
Als ik spreek, wordt mijn leed er niet door verminderd; Maar wat komt er van mij, als ik zwijg?
7 Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.
De kwaadwillige zou mij aanstonds weerloos maken En heel zijn bent greep mij aan;
8 Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.
Mijn lasteraar zou tegen mij getuigen, Tegen mij optreden, mij aanklagen;
9 Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.
Zijn toorn verscheurt en bestookt mij, Hij knerst de tanden tegen mij! Mijn tegenstanders zouden mij met hun ogen doorboren,
10 He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.
Hun monden tegen mij opensperren, Smadelijk mij op de wangen slaan, Als één man tegen mij optrekken!
11 Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.
Want God levert mij aan deugnieten over, En werpt mij in de handen der bozen;
12 Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.
Ik leefde in vrede: Hij heeft me gebroken, Bij de nek gegrepen en neergesmakt; Hij heeft mij tot zijn doelwit gemaakt,
13 Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:
Zijn pijlen snorren om mij heen; Meedogenloos doorboort Hij mijn nieren, En stort mijn gal over de bodem uit.
14 Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.
Hij schiet mij de ene bres na de andere, Als een krijgsheld stormt Hij op mij los;
15 Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.
Ik heb een rouwkleed over mijn huid genaaid, Mijn hoorn in het stof laten zakken;
16 Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.
Mijn gelaat is rood van het wenen, En over mijn wimpers ligt de schaduw des doods.
17 Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.
Maar omdat er geen geweld aan mijn handen kleeft, Klinkt mijn rein gebed naar omhoog:
18 Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.
Aarde, houd mijn bloed niet bedekt En smoor mijn jammerklacht niet!
19 Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.
Maar nog leeft mijn Getuige in de hemel, Mijn pleitbezorger in den hoge!
20 Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,
Mijn jammeren dringt door tot God, Mijn oog stort tranen voor zijn aanschijn.
21 Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.
O, mocht er een scheidsrechter zijn tussen den mens en God, Als tussen den mens en zijn naaste!
22 Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.
Want luttel zijn de jaren, die mij nog resten, Eer ik de weg bewandel, waarlangs men niet terugkeert.
