Jobin 15
1 Niin vastasi Eliphas Temanilainen ja sanoi:
Då tok Elifaz frå Teman til ords og sagde:
2 Pitääkö taitavan niin tuuleen puhuman, ja täyttämän vatsansa tuulella?
«Kjem svar i vind og ver frå vismann? Fyller han barmen sin med storm?
3 Sinä nuhtelet kelvottomilla sanoilla ja puheilla, joista ei ole hyödytystä.
Vil han med ugangstale lasta? Med ord som nyttelause er?
4 Sinä olet hyljännyt pelvon, ja puhut ylönkatseella Jumalan edessä.
Otten for Gud den bryt du ned og skjeplar andakt for Guds åsyn.
5 Sillä sinun pahuutes opettaa niin sinun suus; ja sinä olet valinnut viekasten kielen.
For syndi styrer munnen din; du talar som dei falske talar.
6 Sinun suus pitää tuomitseman sinun, ja en minä: sinun huules pitää todistaman sinua vastaan:
Din munn deg dømer, ikkje eg; og dine lippor vitnar mot deg.
7 Oletkos ensimäinen ihminen, joka syntynyt on? eli ennen (kaikkia) vuoria luotu?
Vart fyrst av menneskje du fødd? Vert fyre haugarne du avla?
8 Oletko sinä kuullut Jumalan salaisen neuvon? ja onko taito halvempi sinua?
Var du i Guds rådleggjing med? Og fekk du visdom til deg rana?
9 Mitä sinä tiedät, jota emme tiedä; mitäs ymmärrät, joka ei ole meidän tykönämme?
Kva veit du som me ikkje veit? Kva skynar du som me ei kjenner?
10 Harmaapäät ja vanhat ovat meidän tykönämme, jotka ennen ovat eläneet kuin sinun isäs.
Gråhærd og gamling er hjå oss; han eldre er enn jamvel far din.
11 Pitäiskö Jumalan lohdutukset oleman halvat sinulle? Eli onko jotakin salaista tykönäs?
Er trøyst frå Gud det altfor ring? Vanvyrder du eit rolegt ord?
12 Mitä sinun sydämes aikoi? ja mitäs vilkutat silmiäs?
Kvi let du hugen eggja deg? Kvi let du auga rulla vilt?
13 Kuinka sinä asetat mieles Jumalaa vastaan? että sinä senkaltaiset sanat suustas päästät.
For imot Gud din harm du snur og let or munnen ordi strøyma.
14 Mikä on ihminen, että hän olis puhdas? ja että hän olis hurskas, joka vaimosta syntynyt on?
Kor kann vel mannen vera rein? Og kvinnefødde hava rett?
15 Katso, hänen pyhäinsä seassa ei ole yhtään nuhteetointa; ja taivaat ei ole puhtaat hänen edessänsä.
På sine heilage han lit ei; for honom er’kje himmeln rein,
16 Kuinka paljon enemmin ihminen on kauhia ja ilkiä, joka juo vääryyttä niinkuin vettä?
langt mindre då ein styggeting, ein mann som urett drikk som med vatn.
17 Minä osoitan sinulle sen, kuule minua: minä luettelen sinulle, mitä minä nähnyt olen:
Eg vil deg læra; høyr på meg! Det som eg såg, vil eg deg melda,
18 Mitä taitavat sanoneet ovat, jota ei yksikään heidän isistänsä ole salannut.
det som vismenner segja kann, og ei hev dult frå sine feder,
19 Joille ainoille maa annettu on, niin ettei yksikään outo saanut käydä heidän keskellänsä.
dei som åleine landet åtte, og ingen framand kom bland deim.
20 Jumalatoin vapisee kaiken elinaikansa, ja tyrannin vuosiluku on peitetty.
Den vonde stødt i uro liver, for valdsmann gøymt er fåe år.
21 Pelvon ääni on hänen korvissansa, että rauhassakin pitää hävittäjä tuleman hänen päällensä.
I øyro rædsletonar ljomar; fyrr han veit av, kjem tynaren.
22 Ei hän usko palajavansa pimeydestä, ja varoo aina miekkaa.
Han trur’kje han kann fly frå myrkret; han venta lyt det kvasse sverd.
23 Kuin hän lähtee sinne ja tänne elatuksensa jälkeen, niin hän luulee aina pimeyden päivän käsissänsä olevan.
Han leitar etter brød: Kvar er det? Han veit, ein myrk dag er for hand.
24 Ahdistus ja hätä peljättävät häntä, ja yllyttävät hänen, niinkuin kuningas valmis sotaan.
Naud, trengsla skræmer, tyngjer honom, liksom ein konge budd til strid.
25 Sillä hän on ojentanut kätensä Jumalaa vastaan, ja vahvistanut itsensä Kaikkivaltiasta vastaan.
For imot Gud han lyfte handi og våga tråssa Allvalds-Gud,
26 Hän juoksee päätäpäin häntä vastaan, ja seisoo ynseästi häntä vastaan.
han storma fram med nakken lyft, med vern utav skjold-ryggjer sterke;
27 Hän on peittänyt kasvonsa lihavuudellansa, ja lihoittanut ja paisuttanut itsensä.
han dekte andlitet med feitt og gjorde sine lender feite.
28 Mutta hänen pitää asuman hävitetyssä kaupungissa ja asumattomissa huoneissa, jotka roukkioksi riutumallansa ovat.
Han budde i bannstøytte byar, i hus som ingen burde bu i, men til grushaugar etla var.
29 Ei hänen pidä rikastuman, eikä hänen tavaransa pysymän, eikä hänen onnensa pidä leviämän maassa.
Han vart’kje rik, hans gods kverv burt, hans grøda luter ei mot jordi.
30 Ei hänen pidä pääsemän pimeydestä: tulen liekki kuivaa hänen oksansa, ja hänen suunsa hengellä katoo.
Han kann’kje koma undan myrkret. Hans greiner turkast burt i hiten, og han kjem burt ved hans munns ande.
31 Ei hän taida uskaltaa turhuuteen, että hän on petetty; sillä turhuus on hänen palkkansa.
Trur han på fåfengd, vert han narra, og berre fåfengd haustar han.
32 Hän loppuu ennen aikaansa, ja hänen oksansa ei pidä vihoittaman.
Fyrr dagen kjem, då vert det uppfyllt, hans palmegreiner grønkar ikkje.
33 Hän poimitaan niinkuin kypsymätöin marja viinapuusta, ja niinkuin öljypuu varistaa kukoistuksensa.
Lik vinstokk misser han si druva, spiller sin blom som oljetreet.
34 Sillä ulkokullattuin kokous pitää oleman yksinäinen, ja tulen pitää polttaman lahjain ottajan huoneen,
Ein syndarflokk set ingi frukt, og elden øyder mute- tjeldi.
35 Hän siittää onnettomuuden, ja synnyttää vaivaisuuden; ja heidän vatsansa valmistaa petoksen.
Dei avlar møda, føder tjon, og svik i fanget sitt dei nører.»
