Jobin 15
1 Niin vastasi Eliphas Temanilainen ja sanoi:
Tad Elifas no Temanas atbildēja un sacīja:
2 Pitääkö taitavan niin tuuleen puhuman, ja täyttämän vatsansa tuulella?
Vai tad gudram vīram būs runāt tukšas domas un savu sirdi pildīt ar vēju?
3 Sinä nuhtelet kelvottomilla sanoilla ja puheilla, joista ei ole hyödytystä.
Pārmācīt ar vārdiem, kas nepieklājās, un ar valodu, kur labums neatlec?
4 Sinä olet hyljännyt pelvon, ja puhut ylönkatseella Jumalan edessä.
Tiešām, tu iznīcini Dieva bijāšanu un nicini pielūgšanu Dieva priekšā.
5 Sillä sinun pahuutes opettaa niin sinun suus; ja sinä olet valinnut viekasten kielen.
Jo tava mute parāda tavu noziegumu, un tu esi uzņēmies runāt, kā gudrinieki runā.
6 Sinun suus pitää tuomitseman sinun, ja en minä: sinun huules pitää todistaman sinua vastaan:
Tava mute tevi pazudina, un ne es; tavas lūpas pret tevi dod liecību.
7 Oletkos ensimäinen ihminen, joka syntynyt on? eli ennen (kaikkia) vuoria luotu?
Vai tu esi tas pirmais cilvēks piedzimis, vai tu esi dzemdināts, pirms kalni bija?
8 Oletko sinä kuullut Jumalan salaisen neuvon? ja onko taito halvempi sinua?
Vai tu esi dzirdējis Dieva apslēpto padomu, vai tu gudrību esi iezīdis?
9 Mitä sinä tiedät, jota emme tiedä; mitäs ymmärrät, joka ei ole meidän tykönämme?
Ko tu zini, ko mēs nezinātu, ko tu proti, un mēs to neprastu?
10 Harmaapäät ja vanhat ovat meidän tykönämme, jotka ennen ovat eläneet kuin sinun isäs.
Arī mūsu starpā ir sirmi un veci, kas ilgāki dzīvojuši, nekā tavs tēvs.
11 Pitäiskö Jumalan lohdutukset oleman halvat sinulle? Eli onko jotakin salaista tykönäs?
Vai Dieva iepriecināšanas priekš tevis mazas, un vārds, laipnīgi uz tevi runāts?
12 Mitä sinun sydämes aikoi? ja mitäs vilkutat silmiäs?
Kāpēc tava sirds tevi tā apmāna, kāpēc tavas acis tā spulgo,
13 Kuinka sinä asetat mieles Jumalaa vastaan? että sinä senkaltaiset sanat suustas päästät.
Ka tavas dusmas ceļas pret Dievu un izverd tādu valodu no tavas mutes?!
14 Mikä on ihminen, että hän olis puhdas? ja että hän olis hurskas, joka vaimosta syntynyt on?
Kas ir cilvēks, ka tas būtu šķīsts, un ka būtu taisns, kas no sievas dzimis?
15 Katso, hänen pyhäinsä seassa ei ole yhtään nuhteetointa; ja taivaat ei ole puhtaat hänen edessänsä.
Redzi, Saviem svētiem Viņš neuztic un debesis nav šķīstas priekš Viņa acīm.
16 Kuinka paljon enemmin ihminen on kauhia ja ilkiä, joka juo vääryyttä niinkuin vettä?
Ne nu vēl tas negantais un samaitātais cilvēks, kas netaisnību dzer kā ūdeni.
17 Minä osoitan sinulle sen, kuule minua: minä luettelen sinulle, mitä minä nähnyt olen:
Es tev stāstīšu, klausies mani, un es tev teikšu, ko esmu redzējis,
18 Mitä taitavat sanoneet ovat, jota ei yksikään heidän isistänsä ole salannut.
Ko gudrie stāstījuši no saviem tēviem un nav slēpuši, -
19 Joille ainoille maa annettu on, niin ettei yksikään outo saanut käydä heidän keskellänsä.
Tiem vien zeme bija dota, un svešinieks viņu starpā nebija nācis, -
20 Jumalatoin vapisee kaiken elinaikansa, ja tyrannin vuosiluku on peitetty.
Bezdievīgais mokās visu mūžu, un briesmīgais, cik tam gadi nolikti.
21 Pelvon ääni on hänen korvissansa, että rauhassakin pitää hävittäjä tuleman hänen päällensä.
Viņa ausīs skan briesmas, pašā mierā viņam uzbrūk postītājs.
22 Ei hän usko palajavansa pimeydestä, ja varoo aina miekkaa.
Viņš neuzticās iznākt no tumsības; jo zobens uz viņu gaida.
23 Kuin hän lähtee sinne ja tänne elatuksensa jälkeen, niin hän luulee aina pimeyden päivän käsissänsä olevan.
Viņš skraida šurp un turp pēc maizes, kur varētu dabūt; viņš zin tumsības dienu sev tuvu klātu.
24 Ahdistus ja hätä peljättävät häntä, ja yllyttävät hänen, niinkuin kuningas valmis sotaan.
Bēdas un izbailes viņu biedē, viņu pārvar kā ķēniņš, uz kaušanos gatavs.
25 Sillä hän on ojentanut kätensä Jumalaa vastaan, ja vahvistanut itsensä Kaikkivaltiasta vastaan.
Jo viņš izstiepa savu roku pret Dievu un cēlās pret to Visuvareno.
26 Hän juoksee päätäpäin häntä vastaan, ja seisoo ynseästi häntä vastaan.
Viņš skrēja pret Viņu ar pašu galvu, ar savu priekšturamo bruņu biezām pumpām.
27 Hän on peittänyt kasvonsa lihavuudellansa, ja lihoittanut ja paisuttanut itsensä.
Viņš savu vaigu tauki izbaroja un kopa resnu vēderu.
28 Mutta hänen pitää asuman hävitetyssä kaupungissa ja asumattomissa huoneissa, jotka roukkioksi riutumallansa ovat.
Viņš dzīvoja izpostītās pilsētās un namos, kur nebija jādzīvo, kuriem nolemts būt par akmeņu kopām.
29 Ei hänen pidä rikastuman, eikä hänen tavaransa pysymän, eikä hänen onnensa pidä leviämän maassa.
(Tāpēc) viņš nepaliks bagāts, un viņa manta nepastāvēs, un viņa laime neizplētīsies virs zemes.
30 Ei hänen pidä pääsemän pimeydestä: tulen liekki kuivaa hänen oksansa, ja hänen suunsa hengellä katoo.
Viņš no tumsības ārā neiznāks, liesma izkaltēs viņa zarus, caur Dieva mutes dvašu viņš aizies.
31 Ei hän taida uskaltaa turhuuteen, että hän on petetty; sillä turhuus on hänen palkkansa.
Lai viņš nepaļaujas uz nelietību, ar to viņš pieviļas; jo nelietība būs viņa alga.
32 Hän loppuu ennen aikaansa, ja hänen oksansa ei pidä vihoittaman.
Tā alga nāks priekšlaiku, un viņa zars nezaļos.
33 Hän poimitaan niinkuin kypsymätöin marja viinapuusta, ja niinkuin öljypuu varistaa kukoistuksensa.
Viņš zaudēs kā vīna koks savus ķekarus un nometīs kā eļļas koks savus ziedus.
34 Sillä ulkokullattuin kokous pitää oleman yksinäinen, ja tulen pitää polttaman lahjain ottajan huoneen,
Jo bezdievīgo saime paliks neauglīga, un uguns norīs dāvanu ņēmēju dzīvokļus.
35 Hän siittää onnettomuuden, ja synnyttää vaivaisuuden; ja heidän vatsansa valmistaa petoksen.
Tie ir grūti ar netaisnību un dzemdē postu, un savām sirds domām tie pieviļas.
