Jobin 14

1 Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,

En cuanto al hombre, hijo de mujer, sus días son cortos y llenos de problemas.

2 Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.

Sale como una flor, y es cortado; sale volando como una sombra, y nunca más se ve.

3 Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.

¿Es en uno como este que tus ojos están fijos, con el propósito de juzgarlo?

4 Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?

Quién podrá sacar algo limpio de un impuro! Nadie!

5 Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.

Si sus días están ordenados, y tienes conocimiento del número de sus meses, habiéndole dado un límite fijo más allá del cual no puede ir;

6 Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.

Deja que tus ojos se aparten de él, y quita tu mano de él, para que pueda tener placer al final de su día, como un sirviente que trabaja para el pago.

7 Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:

Porque hay esperanza de un árbol; si se corta, volverá a retoñar, y sus ramas no llegarán a su fin.

8 Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,

Aunque su raíz puede ser vieja en la tierra, y su extremo cortado puede estar muerto en el polvo;

9 Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.

Aun así, con el olor del agua, hará brotes y pondrá ramas como una planta joven.

10 Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?

Pero el hombre llega a su muerte y se va: abandona su espíritu, ¿y dónde está?

11 Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,

Las aguas salen de un estanque, y un río se convierte en desecho y seco;

12 Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.

Entonces el hombre baja al sepulcro y no vuelve: hasta que los cielos se acaban, no estarán despiertos ni saldrán de su sueño.

13 O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)

¡Si solo me mantuvieras a salvo en el sepulcro, poniéndome en un lugar secreto hasta que tu ira haya pasado, dándome un tiempo fijo para que pueda volver a tu memoria otra vez! (Sheol h7585)

14 Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,

Si la muerte se lleva a un hombre, ¿volverá a la vida? Todos los días de mi problema estaría esperando, hasta que llegara el momento de mi cambio.

15 Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;

Al sonido de tu voz daría una respuesta, eres aficionado a la obra de tus manos.

16 Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?

Porque ahora mis pasos están numerados por ti, y mi pecado no es pasado por alto.

17 Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.

Mi maldad está sellada en una bolsa, y cosida mi iniquidad.

18 Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,

Pero verdaderamente una montaña que cae se convierte en polvo, y una roca se mueve de su lugar;

19 Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.

Las piedras son desgastadas por la fuerza de las aguas; el polvo de la tierra es arrastrado por su desbordamiento, y así pones fin a la esperanza del hombre.

20 Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.

Prevaleces sobre el siempre, y él se va; Su rostro se cambia en la muerte, y lo envías lejos.

21 Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.

Sus hijos reciben honra, y él no tiene conocimiento de ello; son humillados, pero él no es consciente de ello.

22 Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.

Ciertamente su carne sobre él tiene dolor, y su alma está lamentándose.