Jobin 14

1 Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,

“La vida es corta y está llena de problemas,

2 Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.

como una flor que florece y se marchita, como una sombra pasajera que pronto desaparece.

3 Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.

¿Acaso te fijas en mí, Dios? ¿Por qué tienes que arrastrarme a los tribunales?

4 Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?

¿Quién puede sacar algo limpio de lo impuro? Nadie.

5 Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.

Tú has determinado cuánto tiempo viviremos: el número de meses, un límite de tiempo para nuestras vidas.

6 Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.

Así que déjanos tranquilos y danos un poco de paz, para que, como el obrero, podamos disfrutar de unas horas de descanso al final del día.

7 Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:

“Incluso un árbol cortado tiene la esperanza de volver a brotar, de echar brotes y seguir viviendo.

8 Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,

Aunque sus raíces envejezcan en la tierra y su tronco muera en el suelo,

9 Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.

sólo un hilo de agua hará que brote y se ramifique como una planta joven.

10 Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?

“Pero los seres humanos mueren, su fuerza disminuye; perecen, y ¿dónde están entonces?

11 Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,

Como el agua que se evapora de un lago y un río que se seca y desaparece,

12 Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.

así los seres humanos se acuestan y no vuelven a levantarse. NO despertarán de su sueño hasta que los cielos dejen de existir.

13 O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)

“Quisiera que me escondieran en el Seol; escóndeme allí hasta que tu ira desaparezca. Fija allí un tiempo definido para mí, y acuérdate de mi. (Sheol h7585)

14 Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,

¿Volverán a vivir los muertos? Entonces tendría esperanza durante todo mi tiempo de angustia hasta que llegue mi liberación.

15 Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;

Me llamarías y yo te respondería; me añorarías, al ser que has creado.

16 Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?

Entonces me cuidarías y no me vigilarías para ver si peco.

17 Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.

Mis pecados estarían sellados en una bolsa y tú cubrirías mi culpa.

18 Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,

“Pero así como las montañas se desmoronan y caen, y las rocas se derrumban;

19 Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.

así como el agua desgasta las piedras, como las inundaciones arrastran el suelo, así destruyes la esperanza que tienen los pueblos.

20 Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.

Los dominas continuamente y desaparecen; distorsionas sus rostros al morir y entonces los despides.

21 Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.

Sus hijos pueden llegar a ser importantes o caer de sus puestos, pero ellos no saben ni se enteran de nada de esto.

22 Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.

Cuando la gente muere sólo conoce su propio dolor y está triste por sí misma”.