Jobin 14

1 Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,

Człowiek, urodzony przez kobietę, ma dni niewiele i ma pełno kłopotów;

2 Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.

Wyrasta jak kwiat i zostaje podcięty, znika jak cień i się nie ostaje.

3 Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.

A jednak na takiego otwierasz swoje oczy i wzywasz mnie przed siebie na sąd.

4 Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?

Któż może wydobyć czystego z nieczystego? Ani jeden.

5 Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.

Gdyż jego dni są ustalone, liczba jego miesięcy jest u ciebie; wyznaczyłeś mu kres, którego nie może przekroczyć.

6 Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.

Odstąp od niego, aby odpoczął, aż zakończy swój dzień jak najemnik.

7 Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:

[Dla] drzewa bowiem jest nadzieja, choć je wytną, że znowu odrośnie, że jego latorośl nie ustanie.

8 Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,

Choć jego korzeń zestarzeje się w ziemi i jego pień umrze w prochu;

9 Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.

[To jednak] gdy poczuje wodę, odrasta i rozpuszcza gałęzie jak sadzonka.

10 Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?

Ale człowiek umiera i marnieje; a gdy oddaje ducha, gdzie on jest?

11 Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,

Jak ubywa wód z morza i rzeka opada, i wysycha;

12 Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.

Tak jest z człowiekiem, gdy się położy i już nie wstanie; dopóki niebiosa będą trwać, nie ocknie się ani nie będzie obudzony ze swego snu.

13 O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)

Obyś mnie w grobie ukrył i schował, aż twój gniew się uciszy, wyznaczył mi czas i wspomniał na mnie. (Sheol h7585)

14 Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,

Gdy człowiek umrze, czy [znowu] ożyje? Przez wszystkie dni wyznaczonego mi czasu będę czekał, aż nadejdzie moja zmiana.

15 Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;

Zawołasz, a ja ci odpowiem; zatęsknisz za dziełem swoich rąk.

16 Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?

Teraz jednak liczysz moje kroki. Czy nie zważasz na mój grzech?

17 Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.

Mój występek jest zapieczętowany w woreczku, gromadzisz moje nieprawości.

18 Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,

Doprawdy, góra pada i rozsypuje się, i skała przesuwa się ze swego miejsca.

19 Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.

Wody wydrążają kamienie, ulewa podrywa to, co wyrośnie z prochu ziemi, a ty nadzieję człowieka obracasz wniwecz.

20 Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.

Stale pokonujesz go, a on odchodzi; zmieniasz jego oblicze i odprawiasz go.

21 Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.

Jego synowie darzeni są szacunkiem, lecz on o tym nie wie; żyją w pogardzie, lecz na to nie zważa.

22 Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.

Ale jego własne ciało odczuwa ból, a jego dusza w nim płacze.