Jobin 14
1 Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,
Man, born of woman! Of few days, and full of trouble!
2 Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.
As a flower he hath gone forth, and is cut off, And he fleeth as a shadow and standeth not.
3 Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.
Also — on this Thou hast opened Thine eyes, And dost bring me into judgment with Thee.
4 Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?
Who giveth a clean thing out of an unclean? not one.
5 Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.
If determined are his days, The number of his months [are] with Thee, His limit Thou hast made, And he passeth not over;
6 Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.
Look away from off him that he may cease, Till he enjoy as an hireling his day.
7 Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:
For there is of a tree hope, if it be cut down, That again it doth change, That its tender branch doth not cease.
8 Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,
If its root becometh old in the earth, And its stem doth die in the dust,
9 Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.
From the fragrance of water it doth flourish, And hath made a crop as a plant.
10 Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?
And a man dieth, and becometh weak, And man expireth, and where [is] he?
11 Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,
Waters have gone away from a sea, And a river becometh waste and dry.
12 Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.
And man hath lain down, and riseth not, Till the wearing out of the heavens they awake not, Nor are roused from their sleep.
13 O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)
O that in Sheol Thou wouldest conceal me, Hide me till the turning of Thine anger, Set for me a limit, and remember me. (Sheol h7585)
14 Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,
If a man dieth — doth he revive? All days of my warfare I wait, till my change come.
15 Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;
Thou dost call, and I — I answer Thee; To the work of Thy hands Thou hast desire.
16 Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?
But now, my steps Thou numberest, Thou dost not watch over my sin.
17 Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.
Sealed up in a bag [is] my transgression, And Thou sewest up mine iniquity.
18 Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,
And yet, a falling mountain wasteth away, And a rock is removed from its place.
19 Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.
Stones have waters worn away, Their outpourings wash away the dust of earth, And the hope of man Thou hast destroyed.
20 Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.
Thou prevailest [over] him for ever, and he goeth, He is changing his countenance, And Thou sendest him away.
21 Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.
Honoured are his sons, and he knoweth not; And they are little, and he attendeth not to them.
22 Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.
Only — his flesh for him is pained, And his soul for him doth mourn.'
