Jobin 14
1 Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,
Man, that is born of woman, Is of few days, and full of trouble.
2 Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.
He cometh forth as a flower, and is cut down; He fleeth also as a shadow, and continueth not.
3 Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.
And dost thou fix thine eyes upon such a one? And dost thou bring me into judgment with thee?
4 Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?
Who can produce a clean thing from an unclean? Not one.
5 Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.
Seeing that his days are determined, And the number of his months, with thee, And that thou hast appointed him bounds which he cannot pass,
6 Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.
O turn thine eyes from him, and let him rest, That he may enjoy, as a hireling, his day!
7 Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:
For there is hope for a tree, If it be cut down, that it will sprout again, And that its tender branches will not fail;
8 Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,
Though its root may have grown old in the earth, And though its trunk be dead upon the ground,
9 Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.
Through the scent of water it will bud, And put forth boughs, like a young plant.
10 Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?
But man dieth, and he is gone! Man expireth, and where is he?
11 Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,
The waters fail from the lake; And the stream wasteth and drieth up;
12 Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.
So man lieth down, and riseth not; Till the heavens be no more, he shall not awake, Nor be roused from his sleep.
13 O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)
O that thou wouldst hide me in the under-world! That thou wouldst conceal me till thy wrath be past! That thou wouldst appoint me a time, and then remember me! (Sheol h7585)
14 Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,
If a man die, can he live again? All the days of my war-service would I wait, Till my change should come.
15 Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;
Thou wilt call, and I will answer thee; Thou wilt have compassion upon the work of thy hands!
16 Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?
But now thou numberest my steps; Thou watchest over my sins.
17 Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.
My transgression is sealed up in a bag; Yea, thou addest unto my iniquity.
18 Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,
As the mountain falling cometh to nought, And the rock is removed from its place;
19 Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.
As the waters wear away the stones, And the floods wash away the dust of the earth, So thou destroyest the hope of man.
20 Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.
Thou prevailest against him continually, and he perisheth; Thou changest his countenance, and sendest him away.
21 Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.
His sons come to honor, but he knoweth it not; Or they are brought low, but he perceiveth it not.
22 Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.
But his flesh shall have pain for itself alone; For itself alone shall his soul mourn.
