Jobin 14
1 Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, ja on täynnä levottomuutta,
“Man, born of woman! Of few days, and full of trouble!
2 Kasvaa niinkuin kukkanen, ja kaatuu; pakenee niinkuin varjo, ja ei pysy.
As a flower he has gone forth, and is cut off, And he flees as a shadow and does not stand.
3 Ja senkaltaisen päälle sinä avaat silmäs, ja vedät minun kanssasi oikeuden eteen.
Also—on this You have opened Your eyes, and bring me into judgment with You.
4 Kuka löytää puhtaan niiden seassa, kussa ei puhdasta ole?
Who gives a clean thing out of an unclean? Not one.
5 Hänellä on määrätty aika, hänen kuukauttensa luku on sinun tykönäs: sinä olet määrän asettanut hänen eteensä, jota ei hän taida käydä ylitse.
If his days are determined, The number of his months [are] with You, You have made his limit, And he does not pass over;
6 Luovu hänestä, että hän sais levätä, niinkauvan kuin hänen aikansa tulee, jota hän odottaa niinkuin palkollinen.
Look away from off him that he may cease, Until he enjoy as a hired worker his day.
7 Puulla on toivo, ehkä se hakattaisiin, että se uudistetaan, ja sen vesat kasvavat jälleen:
For there is hope for a tree, if it is cut down, That it changes again, That its tender branch does not cease.
8 Ehkä sen juuret vanhenevat maassa, ja kanto mätänee mullassa,
If its root becomes old in the earth, And its stem dies in the dust,
9 Kuitenkin se versoo jälleen veden märkyydestä, ja kasvaa niinkuin se istutettu olis.
From the fragrance of water it flourishes, And has made a crop as a plant.
10 Mutta kussa ihminen on, koska hän kuollut, hukkunut ja pois on?
And a man dies, and becomes weak, And man expires, and where [is] he?
11 Niinkuin vesi juoksee ulos merestä, ja oja kureentuu ja kuivettuu,
Waters have gone away from a sea, And a river becomes waste and dry.
12 Niin on ihminen, kuin hän kuollut on, ei hän nouse: niinkauvan kuin taivas pysyy, ei he virkoo eikä herää unestansa.
And man has lain down, and does not rise, Until the wearing out of the heavens they do not awaken, Nor are roused from their sleep.
13 O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol h7585)
O that You would conceal me in Sheol, Hide me until the turning of Your anger, Set a limit for me, and remember me. (Sheol h7585)
14 Luuletkos kuolleen ihmisen tulevan eläväksi jälleen? Minä odotan joka päivä niinkauvan kuin minä sodin, siihenasti että minun muutteeni tulee,
If a man dies—does he revive? All [the] days of my warfare I wait, until my change comes.
15 Että sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinua, ja ettes hylkäisi käsialaas;
You call, and I answer You; To the work of Your hands You have desire.
16 Sillä sinä olet jo lukenut kaikki minun askeleeni: etkös ota vaaria minun synneistäni?
But now, You number my steps, You do not watch over my sin.
17 Minun rikokseni olet sinä lukinnut lyhteesen, ja pannut kokoon minun vääryyteni.
My transgression [is] sealed up in a bag, and You sew up my iniquity.
18 Jos tosin vuori kaatuu ja katoo, ja vaha siirtyy sialtansa,
And yet, a falling mountain wastes away, and a rock is removed from its place.
19 Vesi kuluttaa kivet, ja virta vie maan pois, ja mitä sen päällä itse kasvaa: niin sinä myös ihmisen toivon kadotat.
Waters have worn away stones, Their outpourings wash away the dust of earth, And You have destroyed the hope of man.
20 Sinä olet häntä voimallisempi ijankaikkisesti, ja hänen täytyy mennä pois. Sinä muutat hänen kasvonsa, ja annat hänen mennä.
You prevail [over] him forever, and he goes, He is changing his countenance, And You send him away.
21 Ovatko hänen lapsensa kunnniassa, sitä ei hän tiedä, taikka ovatko he ylönkatseessa, sitä ei hän ymmärrä.
His sons are honored, and he does not know; And they are little, and he does not attend to them.
22 Kuitenkin niinkauvan kuin hän kantaa lihaa, täytyy hänen olla vaivassa, ja niinkauvan kuin hänen sielunsa on hänessä, täytyy hänen murhetta kärsiä.
Only—his flesh is pained for him, And his soul mourns for him.”
